» naiset » kalenteri-suomenruotsalainen » p

  • Pamela

    Pamela on naisen etunimi. Nimen on muodostanut englantilainen kirjailija Philip Sidney, ja se esiintyy ensimmäisen kerran hänen romaanissaan Arcadia vuodelta 1590. Nimi on todennäköisesti muodostettu kreikan kielen sanoista pan (kaikki) ja melos (hunaja).

    Väestörekisterin mukaan nimi on annettu Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä noin 560 henkilölle. Nimeä ei ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan Pamelan nimipäivä on vuodesta 1995 lähtien 18. syyskuuta.

  • Patricia

    Patricia on varsinkin englannin-, espanjan- ja saksan­kielisissä maissa yleinen naisen etu­nimi, Patrick-nimen nais­puolinen vastine.

    Suomessa nimi Patricia on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu noin 1990 henkilölle. Patrician nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 16. huhtikuuta.

  • Paula

    Paula on naisen etunimi.

    Paula on kreikkalaisperäisen Paulus-nimen sisarnimi. Nimen alkuperä on kreikan sana paulus eli pieni. Rinnakkaisnimiä ovat muun muassa Pauliina, Pauline ja Paulette.

    Suomessa nimi Paula oli vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 23 645 naiselle ja muutamalle miehelle.

  • Paulina

    Pauliina on suomalainen naisen etunimi. Monissa kielissä vastaava nimi esiintyy muodossa Paulina. Nimi on Pauli-nimen naispuolinen vastine ja tulee latinan kielen sanasta Paulinus joka tarkoittaa pientä tai vähäistä.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 32 149 henkilöä on saanut etunimekseen Pauliina, joista kaikki ovat naisia. Eniten Pauliinoita syntyi vuosina 1980-99 eli yli 17 000 henkilöä. Muodossa Paulina nimi on annettu Suomessa 2159 henkilölle.

    Pauliinan nimipäivä on suomalaisessa almanakassa 22. kesäkuuta, samoin Paulinan nimipäivä suomenruotsalaisessa almanakassa.

  • Pernilla

  • Petra

    Petra on kansainvälinen naisen etunimi. Petra on myös erittäin harvinainen sukunimi.

    Petra on toisaalta Petrin sisarnimi, toisaalta lyhennelmä Petronellasta. Petrin sisarnimenä Petran alkuperä on kreikan kiveä merkitsevässä sanassa. Petronellan lyhennelmänä Petra puolestaan juontaa roomalaisesta sukunimestä Petronius, joka liittyy mahdollisesti latinan talonpoikaa tai moukkaa merkitsevään sanaan tai ehkä Petrin tapaan kreikan kiveä merkitsevään sanaan.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity noin 6680 Petra-nimen saanutta henkilöä. Heistä muutamat, alle 25, ovat miehiä.

  • Pia

    Pia voi tarkoittaa seuraavia asioita:

    • Pia, naisen etunimi, suomessa myös muodossa Piia
    • Pakistan International Airlines, jonka tunnettu lyhenne on PIA
    • Pia, sukunimenä:
      • Secondo Pia (1855-1941), italialainen juristi ja amatöörivalokuvaaja