» naiset » kalenteri » n

  • Nea

    Nea ja Neea ovat suomalaisia naisten etunimiä. Nea tarkoittaa hepreaksi jumalan pyhäkköä, kreikaksi uutta sekä romaniaksi lunta.

    Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1995, mutta nimi on ollut käytössä jo huomattavasti aikaisemmin.

    Vuoden 2012 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan noin 65 740 naista on saanut nimekseen Nea ja 2 745 naista on saanut nimekseen Neea. Nea ja Neea ovat nimen Linnea lyhenteitä.

  • Neea

  • Nella

    Nella on naisen etunimi.

    Suomessa nimi Nella on ollut harvinaisena käytössä jo 1800-luvulla, mutta se on yleistynyt 2000-luvulla. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä noin 1920 suomalaiselle naiselle Vuodesta 2010 lähtien Nellan nimipäivä on suomalaisessa almanakassa 20. huhtikuuta.

  • Nelli

    Nelli on suomalainen naisen etunimi.

    Nelli on suomalainen muoto Nelly-nimestä, joka on englantilainen lyhentymä nimestä Eleonoora tai Helena.

    Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1995, mutta nimi on ollut käytössä jo huomattavasti aikaisemmin. Virossa nimi oli jo vuoden 1824 kalenterissa ja Nelli on siellä vieläkin käytössä.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 3 068 naista on saanut nimekseen Nelli.

  • Netta

    Netta on Anetta-nimestä johdettu naisen etunimi. Nettaa käytetään myös Agnesin lempinimenä. Netan nimipäivä on ollut suomalaisessa kalenterissa Aunen nimipäivänä, 21. tammikuuta vuodesta 2005.

    Vuoden 2014 lokakuun loppuun mennessä nimi Netta on annettu Suomessa noin 2398 henkilölle.

    Punapäänarsku-nimisen sorsalinnun tieteellinen nimi on Netta rufina.

  • Niina

    Niina, Nina on ulkomaalaisperäinen naisen etunimi.

    Nina on venäläinen hellittelymuoto Anninasta, joka taas tulee Annasta. Mahdollisesti sitä on käytetty myös useista feminiineistä sukunimistä, jotka päättyvät kirjaimiin -nina. Antoninakin on voinut joskus lyhentyä Ninaksi. Niña tarkoittaa myös espanjaksi pientä tyttöä.

    Nimi voi myös pohjautua Niniven kaupungin kreikkalaiseen nimeen Ninos, assyrian Ninua, Nina. Babylonialaisten hedelmällisyyden jumalattaren nimi oli myös johdettu Ninivestä.

    Läntisessä kristikunnassa Niinaa on pidetty Antonia- ja Christiane -nimisten pyhimysten nimien lyhentymänä. Itäinen perinne tuntee Christiana Gruusialaisen, jota on sanottu "Gruusian valistajattareksi" 300-luvun alussa. Tarina kertoo, että hän oli Jerusalemin patriarkan veljentytär, joka joutui pakenemaan Armeniaan kautta Gruusiaan, missä hän valisti kansaa.

    Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä 13 350 naista on saanut nimekseen Niina ja 17 772 Nina.

  • Nina

  • Ninni

    Ninni on naisen etunimi, alkujaan venäläinen muunnelma nimestä Anna. Suomessa nimi on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 1 079 henkilölle.

    Ninnin nimipäivä on suomenruotsalaisen ja vuodesta 2010 lähtien myös suomenkielisen kalenterin mukaan 26. lokakuuta.

  • Noora

    Noora on suomalainen naisen etunimi. Noora on suomalaisversio kansainvälisestä nimestä Nora, jota sitäkin käytetään Suomessa.

    Nora on lyhenne nimestä Honora, Eleanor tai Eleanora. Näistä Honora on johdos Honoriasta tai Honourista, jotka molemmat juontavat latinan kunniaa merkitsevästä sanasta. Eleanor puolestaan on kehittynyt ranskalaisesta nimestä Alienor, jolla alun perin tarkoitettiin "se toinen Aenor", kun eräällä äidillä ja hänen tyttärellään oli sama nimi. Eleanora taas on muunnos arabialaisesta nimestä Ellinor, joka merkitsee "Jumala on valoni".

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity noin 11 100 Noora-nimen saanutta naista. Nora-nimen on vastaavasti saanut 2 236 naista.