» naiset » kalenteri » f

  • Fanni

    5 566

    Fanny tai Fanni on naisen etunimi.

    Fanny on englantilainen muunnos nimistä Stefania ja Francisca, jonka merkitys on ’ranskatar’.

    Fanny tuli Suomessa muotiin 1800-luvun puolivälissä samoin kuin Ruotsissa, jossa se tuli suosituksi Frans Mikael Franzénin runojen vaikutuksesta.

    Suomen almanakassa nimi oli vuosina 1872–1928, ja se on otettu almanakkaan muodossa Fanni uudelleen vuodesta 2010 lähtien. Fanny on ruotsinkielisessä almanakassa.

    Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan on Suomessa ollut kirjoilla vuoden 2019 loppuun mennessä 5 257 Fanni- ja 10 727 Fanny-nimistä naista. Ennen vuotta 1920 molemmat nimet oli annettu muutamalle miehellekin.

  • Floora

    64

    Floora on suomalainen naisen etunimi. Se on suomalaisversio kansainvälisestä nimestä Flora, jota myös käytetään Suomessa. Flora on johdos latinankielisestä sanasta flos, joka merkitsee kukkaa.

    Flooran nimipäivä on 13. toukokuuta. Flooran päivä eli kukanpäivä on Helsingin yliopiston ylioppilaiden perinteinen juhlapäivä.

    Vuoden 2019 loppuun mennessä nimen Flora on Suomessa Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan saanut 227 henkilöä, kaikki naisia. Sen sijaan Floora-nimisiä on vain muutamia kymmeniä.