» naiset » kalenteri » i

  • Iida

    35 877

    Iida ja Iita ovat suomalaisia naisen nimiä. Nimet ovat suomalaisia vastineita monissa maissa esiintyvälle nimelle Ida.

    Iidan nimipäivää vietetään suomalaisessa kalenterissa 14. syyskuuta, jolloin on myös suomenruotsalaisessa kalenterissa Idan nimipäivä. Vuodesta 2020 lähtien sama päivä on myös Iitan nimipäivä.

    Nimi johtuu muinaisskandinaavisesta sanasta "id", joka tarkoittaa työtä ja tahtoa. Sana esiintyy myös ikuisen nuoruuden jumalattaren Idunnorin nimessä.

    1800-luvun lopulla Iida ja Ida kuuluivat molemmat kymmenen suosituimman naisennimen joukkoon. Välillä nimi harvinaistui selvästi, mutta on myöhemmin jälleen yleistynyt. Nimi Iida on Suomessa annettu 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä 26 207 henkilölle, jotka kaikki ovat naisia. Muodossa Ida nimi on samaan aikaan annettu 21 067 naiselle ja nimi Iita 1278:lle.

  • Iina

    7 373

    Iina on suomalainen naisen etunimi. Iina on muunnos kansainvälisestä nimestä Ina, jota myös käytetään Suomessa. Ina on lyhenne nimistä, joiden loppuosa on -ina.

    Iina on myös nimen Iines rinnakkaisnimi.

    Vuoden 2021 loppuun mennessä Suomessa oli Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan ollut kirjoilla 7 156 Iina-nimen ja 1 265 Ina-nimen saanutta naista.

  • Iines

    2 316

    Iines on suomalainen naisen etunimi. Iineksellä on kansainvälinen sisarnimi Ines, jota myös käytetään Suomessa.

    Sekä Iines että Ines ovat muunnoksia nimestä Agnes, joka puolestaan on latinalaisversio kreikan puhtauteen tai siveyteen viittaavasta nimestä Hagne. Agnes on liitetty myös lampaisiin, koska latinan samankaltainen sana agnus merkitsee lammasta.

    Elokuuhun 2025 mennessä Suomessa on rekisteröity 2 286 Iines-nimen ja 3 104 Ines-nimen saanutta naista sekä muutama Ines-niminen mies.

  • Iiris

    8 272

    Iiris on suomalainen naisen etunimi. Iiris on versio kansainvälisestä nimestä Iris, jota myös käytetään Suomessa.

    Iris-nimi on lähtöisin kreikan kielestä, jossa iris merkitsee sateenkaarta. Kreikkalaisten sateenkaaren jumalatar olikin nimeltään Iris. Iris-nimen voi ajatella liittyvän myös Iris-kasvisukuun tai silmän iirikseen, mutta näidenkin taustalla on sama kreikan sana.

    Suomessa on rekisteröity 1900-luvun alusta marraskuuhun 2025 mennessä 8 238 Iiris-nimen ja 5 163 Iris-nimen saanutta henkilöä.

  • Ilma

    2 340

    Ilma on 1800-luvun lopulla käyttöön tullut suomalainen naisen etunimi. Se on luontoaiheinen nimi, jonka lähtökohtana on suomen kielen sana ilma. Almanakkaan nimi otettiin vuonna 1908

  • Ilmatar

    333

    Ilmatar on suomalainen naisen etunimi, jonka aiheena ovat olleet kansantarujen ja Kalevalan ilmattaret. Ilmattaren nimipäivä on 26. elokuuta.

    Vuoden 2012 loppuun mennessä nimi Ilmatar on annettu noin 200 naiselle ja muutamalle miehelle.

  • Ilmi

    3 640

    Ilmi on 1800-luvun lopulla käyttöön tullut suomalainen naisen etunimi. Se on luontoaiheinen nimi, jonka lähtökohtana on suomen kielen sana ilma. Almanakkaan nimi otettiin vuonna 1929

  • Ilona

    33 509

    Ilona on alkuperältään unkarilainen naisen etunimi, jota käytetään paljon myös muun muassa Suomessa ja Latviassa. Nimi on alkujaan kreikkalaisperäisen Helena-nimen unkarilainen muunnelma, joka on tullut unkarin kieleen joko latinan tai slaavilaisten kielten välityksellä, ja Unkarissa se on ollut jatkuvasti käytössä viimeistään 1100-luvulta lähtien. Unkarissa Ilona-nimen suosiota lisäsivät jo keskiajalla unkarinkielisinä levinneet Troijan sota -tarinan versiot. Nimi yleistyikin 1900-luvun alussa muiden myönteisen merkityksen omaavien suomalaisnimien mukana.

    Ensimmäinen suomalainen Ilona-nimen kantaja on tiettävästi ollut Ilona Jalava, jonka isä oli tunnettu Unkarin-ystävä, kääntäjä ja unkarin kielen yliopistonlehtori Antti Jalava.

    Suomessa nimi Ilona on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu lokakuuhun 2025 mennessä 33 296 naiselle ja muutamalle miehelle.

  • Ilta

    2 015

    Ilta on suomalainen naisen etunimi, joka on mahdollisesti muunnelma ulkomaisesta nimestä Hilda, mutta voi johtua myös vuorokaudenaikaa tarkoittavasta sanasta ilta. Iltan nimipäivä on 9. heinäkuuta.

    Nimi on ollut jonkin verran käytössä jo 1800-luvulla. Vuoden 2019 loppuun mennessä se on annettu 1 810 henkilölle, jotka kaikki ovat naisia.

  • Immi

    105

    Immi on suomalainen etunimi, joka on harvinaisempi muunnelma nimestä Impi. Suomalaisessa kansanuskossa Immi on myös ihmisten sydämiä vaivaava rakkauden valtiatar.

    Immi viettää nimipäiväänsä 11. kesäkuuta. Nimi on ollut almanakassa vuodesta 1929 lähtien Impi-nimen rinnakkaismuotona. Miehen nimenä se on muunnelma nimestä Immanuel.

  • Impi

    9 311

    Impi on suomalainen naisen etunimi, joka johtuu kainoa nuorta neitoa tarkoittavasta sanasta impi. Impi viettää nimipäiväänsä 11. kesäkuuta. Rinnakkaismuoto Immi viittaa vanhan suomalaisen uskonnon rakkauden valtiattareen. Kesäkuuhun 2025 mennessä nimi on annettu 9303 henkilölle, joista yli puolet on syntynyt vuosien 1900 ja 1920 välisenä aikana.

  • Inari

    3 404

    Inari on suomalainen etunimi. Nimi johtuu Inarin pitäjän ja siellä olevan Inarijärven nimestä ja on Lappiin liittyvien romanttisten mielikuvien vaikutuksesta tullut käyttöön myös etunimenä.

    Inarin nimipäivä on nykyisin 29. elokuuta. Vuosina 1929–1949 nimipäivä oli 7. syyskuuta. Välillä nimi poistettiin kalenterista, mutta palautettiin vuonna 1973, jolloin se sijoitettiin nykyiselle päivälleen. Äänteellisen samankaltaisuuden vuoksi se sijoitettiin samalle päivälle kuin Iines ja Iina, vaikka nimillä on aivan eri alkuperä.

  • Inka

    6 743

    Inka on naisen etunimi. Inka on lyhentymä Inkeristä ja Ingridistä, mutta se voidaan yhdistää myös nimeen Inga. Inkan nimipäivää vietetään 5. lokakuuta. Kalenteriin se on otettu 1973. Suomessa nimen on vuoden 2019 loppuun mennessä saanut 6 433 henkilöä, joista yli puolet on 2000-luvulla syntyneitä.

  • Inkeri

    63 584

    Inkeri on suomalainen naisen etunimi.

    Inkeri on suomalainen muoto ruotsalaisesta nimestä Inger, joka on peräisin muinaisskandinaavisesta nimestä Ingifridh (nykyinen Ingrid), jonka nimet osat merkitsevät 'Ing-jumalaa' ja 'kaunista'. Nimi on esiintynyt Suomessa jo muinaisaikana, sitä todistavat monet paikannimet, esimerkiksi Inkerinmaa, josta on johdettu suomalaisten heimon nimi inkeriläiset. Kansanvalistusseuran kalenterissa Inkeri oli vuodesta 1882 ja Suomen almanakassa vuodesta 1891 lähtien.

    Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan vuoden 2019 loppuun mennessä Inkeri-nimen on saanut 62 074 naista ja muutama mies.

  • Ira

    1 616

    Ira on etunimi, joka eri maissa esiintyy sekä miehen että naisen nimenä.

    Venäjällä ja Suomessa Ira on naisen nimi, joka on lyhentymä kreikan nimestä Eirene (, joka merkitsee rauhaa ja oli myös kreikkalaisen rauhan jumalattaren nimi. Englanninkielisissä maissa Ira on miehen nimi, joka on peräisin heprean tarkkaavaista tarkoittavasta sanasta ira (tai iira) ja mainitaan myös Vanhassa testamentissa erään Daavidin-aikaisen papin nimenä.

    Suomessa Ira on Digi- ja väestötietoviraston tietojen annettu maaliskuun 2025 loppuun mennessä nimeksi noin 1600 naiselle ja alle 50 miehelle. Suurin osa heistä on 1900-luvun loppupuolella syntyneitä. Nimestä esiintyy almanakassakin myös harvinaisempi muoto Iro, mutta se on annettu alle 140 henkilölle. Iro on myös Kalevalassa mainittu myyttinen henkilö.

  • Irene

    43 750

    Irene on kansainvälinen naisen etunimi.

    Irene on muunnos kreikan nimestä Eirene. Eirene merkitsi rauhaa, ja nimi kuuluikin kreikkalaiselle rauhan jumalattarelle. Jumalattaren mukaan on nimetty myös asteroidi 14 Irene.

    Tammikuuhun 2025 mennessä Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan ollut 43 597 Irene-nimen saanutta naista ja muutama mies.

  • Irina

    7 136

    Irina on kansainvälinen naisen etunimi.

    Irina () on alkujaan venäläinen muunnos kreikkalaisesta nimestä Eirene (), josta on peräisin myös nimi Irene. Eirene merkitsi rauhaa.

    Maaliskuun 2025 loppuun mennessä Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan rekisteröity 7 112 Irina-nimistä naista.

  • Irja

    28 186

    Irja on suomalainen naisen etunimi. Irjan nimipäivä on 30. tammikuuta.

  • Irma

    20 025

    Irma on naisen etunimi. Nimi on germaanista perää ja johtuu mahtavaa tai suurta tarkoitavasta sanasta irmin. Emma on muunnos samasta nimestä. Suomessa samasta nimestä esiintyy myös muunnelma Irmeli.

    Suomalaisessa kalenterissa Irman ja Irmelin nimipäivä on 31. maaliskuuta.

    Helmikuuhun 2025 mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 20 016 naista ja alle viisi miestä on saanut nimen Irma. Heistä noin puolet on 1940- ja 1950-luvuilla syntyneitä.

  • Irmeli

    33 853

    Irmeli on suomalainen naisen etunimi. Suomalaisessa kalenterissa Irmelin ja Irman nimipäivä on 31. maaliskuuta. Muun muassa Saksassa ja Ruotsissa nimi esiintyy muodossa Irmelin, joka esiintyy myös suomen­ruotsalaisessa kalenterissa. Nimi on germaanista alku­perää ja johtuu mahtavaa tai suurta tarkoittavasta sanasta irmin. Nimi Emma on muunnos samasta nimestä.

    Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomessa on 1900-luvun alusta maaliskuuhun 2025 mennessä noin 33 830 naista saanut nimekseen Irmeli ja noin 180 nimen Irmelin.

  • Iro

    81

    Iro on kolme lasta synnyttävä neitsyt tai neito suomalaisessa mytologiassa. Iro on ortodoksisen Irina-pyhimyksen mukaan muodostunut hahmo. Useissa tarinoissa Iron synnyttämät lapset ovat Väinämöinen, Ilmarinen ja Joukahainen. Iro ei kuitenkaan synnytä Väinämöistä mereen, kuten Kalevalassa Ilman Impi. Nämä lapset osallistuvat myöhemmin maailman syntyyn.