» miehet » kalenteri » t
Taavetti
Taavetti on suomalainen miehen etunimi.
Taavetti on suomalainen muunnos heprealaisperäisestä nimestä Daavid, jonka merkitys on 'lemmikki', 'armas' ja 'ystävä'.
Suomen almanakassa nimi oli kirjoitusasussa Taawetti 1890–1907 päivällä 25. kesäkuuta. Vuodesta 1908 nimi on ollut nykyisellä päivällään.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Taavetti-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 4 063 henkilöä.
Taavi
Taavi on suomalainen ja virolainen miehen etunimi. Taavin nimipäivä on 30. joulukuuta.
Taavi on suomalainen muunnos heprealaisperäisestä nimestä David (Daavid), joka tarkoittaa ’suuresti rakastettua’, ’lemmikkiä’.
Suomen almanakassa nimi on ollut vuosina 1890–1899 sekä uudelleen vuodesta 1929 lähtien nykyisellä paikallaan.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Taavi-nimen on saanut 3 105 henkilöä.
Tahvo
Tahvo on suomalainen miehen etunimi.
Tahvo itäsuomalainen muoto kreikkalaisesta nimestä Stefanos, joka merkitsee 'kruunua', 'seppelettä'.
Tahvo on ollut yleinen puhuttelumuoto ja sitä on alettu antaa ristimänimenä 1870-luvulta alkaen. Almanakassa Tahvo on ollut vuodesta 1950 lähtien.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan nimen Tahvo on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 892 henkilöä.
Taisto
Taisto on suomalainen miehen etunimi, joka lisättiin vuoden 1929 nimipäiväalmanakkaan pyrittäessä kehittämään entistä suomalaisempaa nimistöä.
Nimi oli tullut käyttöön jo 1800-luvun lopulla, ja sen syntyyn vaikuttivat toisaalta Suomen kansallinen itsenäisyystaistelu, toisaalta työväenliike.. Nimi on tullut suosituksi erityisesti Suomen vasemmistolaisissa piireissä, mihin lienee osaltaan vaikuttanut Internationaalin kertosäkeen sanat: "Tää on viimeinen taisto", sekä myös Suomen romanien keskuudessa. Nimen suomalaiskansallisesta taustasta huolimatta etunimen suosiota vähensi muun väestön keskuudessa sen leimautuminen maan poliittiseen kielenkäyttöön 1970-luvulta alkaen vakiintuneen kommunistisen taistolaisliikkeen (katso Taisto Sinisalo) nimeen.
Väestörekisterikeskuksen mukaan vuoden 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä etunimen Taisto on saanut 12 689 suomalaista miestä
Taiston nimipäivää vietetään Suomessa 7. marraskuuta. Päivä on sama kuin Venäjän lokakuun vallankumouksen vuosipäivä.
Taito
Taito on suomalainen miehen etunimi. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan nimi on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 2 481 miehelle sekä muutamalle ennen vuotta 1920 syntyneelle naiselle.
Taiton nimipäivä on 14. huhtikuuta.
Taneli
Taneli on suomalainen miehen etunimi. Taneli on suomalainen muoto heprealaisperäisestä nimestä Daniel, joka merkitsee 'Jumala on tuomarini'. Nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882–1883 ja Suomen almanakassa Taneli on ollut vuodesta 1890 lähtien. Vuosina 1906–1907 nimi oli kirjoitusasussa Tanieli.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 6 908 miestä on saanut nimekseen Taneli.
Tapani
Tapani on miehen etunimi. Se tulee kreikan sanasta Στέφανος eli Stéphanos, joka merkitsee kruunattua. Kyseessä lienee käännös hepreankielisestä nimestä Cheliel, joka merkitsee Jumalan kruunaamaa. Nimen feminiininen muoto on monissa kielissä Stephanie.
Tapanin nimipäivä on 26. joulukuuta, toisena joulupäivänä eli tapaninpäivänä, joka on samalla Pyhän Stefanoksen muistopäivä.
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Tapani on annettu Suomessa 153 430 miehelle sekä muutamalle naiselle.
Tapio
Tapio on suomalainen miehen etunimi. Nimi Tapio johtuu muinaissuomalaisesta metsän jumala Tapiosta. Tapion nimipäivä on 18. kesäkuuta. Suomessa on kesäkuuhun 2014 mennessä ollut 137 668 Tapio-nimistä miestä ja muutama nainen. Tapioiden (kuten Tapanienkin) lempinimi on usein Tapsa.
Tarmo
Tarmo on suomalainen ja virolainen miehen etunimi. Suomessa nimi on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 7 671 miehelle ja alle kymmenelle naiselle.
Tarvo
Tarvo on suomalainen miehen nimi. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä noin 240 suomalaiselle.
Tarvo on alun perin vanha suomalainen sonnin nimi. Se on kehittynyt sanasta tarvas, jonka merkitystä ei nykyisin kunnolla tiedetä, mutta sen epäillään tarkoittaneen jotain sarvekasta eläintä, kuten hirveä, poroa, nautaa, tai jonkun näistä urosta.
Tatu
Tatu on suomalainen miehen etunimi. Nimipäivä on 11. joulukuuta, jolloin on myös Danielin ja Tanelin nimipäivä. Nimi Tatu on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Suomessa 4394 miehelle ja muutamalle naiselle.
Tauno
Tauno on suomalainen miehen etunimi. Nimi Tauno on todennäköisesti syntynyt Karjalassa murresanasta tauno, joka tarkoittaa 'sävyisää', 'hyväntapaista'. Karjalassa nimi Tauno tuli käyttöön 1860-luvulla Suosituimmillaan nimi Tauno oli 1910–1930-luvuilla, ja se sai oman nimipäivän 1929. Suomesta nimi on kulkeutunut Viroon 1940-luvulla.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Tauno-nimen on saanut 29 025 miestä ja alle viisi naista.
Teemu
Teemu on suomalainen miehen etunimi. Nimi Teemu tulee kreikankielisestä nimestä Nikodemus, joka tarkoittaa ”kansan voittajaa”.
Teemuja on ollut Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 22 217. Teemu on yksi yleisimmistä nimistä 1980-luvun viimeisinä vuosina syntyneillä.
Almanakassa Teemu on ollut vuodesta 1929 lähtien.
Teijo
Teijo tarkoittaa seuraavia:
- Teijo, miehen etunimi
- Teijo, kylä ja taajama Perniössä Salossa
- Teijon kartano, kartano Perniössä
- Teijon kansallispuisto, suunniteltu kansallispuisto Salossa
- Teijo, rautaruukki Perniössä
- Teijo, suomalainen automerkki
- Teijo-talot, suomalainen talotehdas.
Tenho
Tenho on suomalainen miehen etunimi.
Tenho on lähtöisin suomen kielen sanasta tenho ('viehätys, lumo'), joka on mahdollisesti ollut käytössä jo muinaissuomalaisilla. Aikaisemmin tenho tarkoitti varsinkin lappalaisten taikuutta, jonka katsottiin lumoavan uhrinsa, ja siten hallitsevan heitä. (katso: lumous)
Kansallisromanttisen kauden aikana nimen käyttöä heräteltiin ja sen käyttö yleistyi varsinkin 1920–1950-luvuilla. Almanakkaan nimi kuitenkin pääsi vasta vuonna 1984.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Tenho-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä saanut 3271 suomalaista miestä.
Teppo
Teppo on suomalainen miehen etunimi.
Teppo on suomalainen muunnos alkuaan kreikkalaisesta nimestä Stefanos, joka merkitsee 'seppelöityä', 'kruunattua'. Joissakin tapauksissa nimen lähtökohtana on ollut kreikan Teofilus ('Jumalan ystävä') tai Teodor ('Jumalan lahja').
Nimi on päässyt puolipakanallisten hevosmiesten jumalien joukkoon; Matka-Teppoa rukoiltiin tien neuvomisessa. Etunimenä Teppoa alettiin käyttää 1800-luvulla ja sen suosio oli suurin 1960-1980-luvuilla. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1950 lähtien.
Vuoden 2014 tammikuun loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 3 911 miestä on saanut nimekseen Teppo.
Terho
Terho on suomalainen miehen etunimi. Luontoaiheinen nimi johtuu tammen pähkinämäistä hedelmää tarkoittavasta sanasta terho. Nimi oli ehdokkaana kalenterinimeksi 1800-luvun puolivälin jälkeen ja tuli almanakkaan 1900-luvun alussa.
Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 3 742 suomalaiselle miehelle, ennen vuotta 1960 myös noin 15 naiselle.
Terno
Terno on suomalainen miehen tai naisen etunimi.
Suomen väestörekisterijärjestelmään on 1. maaliskuuta 2011 mennessä merkitty yhteensä alle 260 henkilöä (joista alle 10 naisia), joilla on Terno yhtenä etunimistä.
Tero
Tero on suomalainen miehen etunimi. Tero ilmestyi Suomen nimistöön vuosien 1900 ja 1919 välisenä aikana, jolloin rekisteröitiin yhteensä kolme Tero-nimistä poikaa. Vuosina 1980–1999 rekisteröitiin 5 385 lasta, joiden etunimenä oli Tero. Vuosina 2000–2009 Tero-nimen sai 232 poikaa. Kaiken kaikkiaan Teroja oli vuoden 2012 lopussa Suomessa noin 16 170. Almanakassa Tero on ollut vuodesta 1929 lähtien.
Teuvo
Teuvo on miehen nimi. Nimipäivää vietetään 9. marraskuuta vuodesta 1929 alkaen.
Teuvo on suomalainen kansanomainen muoto kreikkalaisesta nimestä Teodoros, joka merkitsee Jumalan lahjaa. Nimi Teuvo esiintyi jo vuonna 1833 Kansanvalistusseuran kalenterissa. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 14 161 suomalaiselle miehelle ja ainakin yhdelle naiselle.
Timi
Timi on suomalainen miehen etunimi. Yleisemmän Timo-nimen tavoin se on syntynyt lyhentymänä kreikkalaisperäisestä nimestä Timotheos (Τιμόθεος), joka merkitsee Jumalaa kunnioittavaa.
Nimi Timi on alkanut yleistyä vasta 1960-luvulta lähtien; sitä ennen se esiintyi vain muutamalla henkilöllä. Vuoden 1960 alusta toukokuuhun 2014 mennessä se on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu 1336 henkilölle. Timin nimipäivä on samoin kuin Timonkin 9. toukokuuta.
Timo
Timo on miehen etunimi.
Timo on lyhentymä kreikkalaisesta nimestä Timotheus (timao "kunnioittaa" theos "jumala") , joka merkitsee 'Jumalaa kunnioittavaa'. Nimestä esiintyy Suomessa myös muunnos Timi.
Suomessa nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882–1883 ja Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Timo on edistänyt nimen käyttöä. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908, Timi vuodesta 2010. Molempien nimipäivä on 9. toukokuuta. Timo-nimen suosio oli suurimmillaan 1950–1960-luvuilla.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Timo-nimen on saanut Suomessa 58 836 miestä ja alle viisi naista.
Tino
Tino on miehen etunimi. Nimi on syntynyt lyhentymänä useita näin päättyvistä, varsinkin Italiassa yleisistä nimistä, joita ovat esimerkiksi Albertino, Constantino ja Valentino. Tinon nimipäivä kalenterissa on 14. helmikuuta samoin kuin Valentinin.
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan nimi Tino on Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 2019 henkilölle.
Toimi
Toimi on suomalainen miehen etunimi. Toimin nimipäivä on 6. elokuuta, joka on myös Keimon nimipäivä.
Toimi oli ehdolla kalenterinimeksi 1800-luvun loppupuolella, mutta sai oman päivänsä vasta 1929. Nimi on luultavasti kotoperäinen.
Vuoden 2009 loppuun mennessä oli Väestörekisterikeskuksen mukaan 2 714 miestä ja noin 20 naista saanut nimekseen Toimi.
Toivo
Toivo on suomalainen miehen etunimi.
Tiettävästi Toivoa käytettiin ensimmäisen kerran etunimenä vuonna 1849, mutta se on ollut käytössä sukunimenä erilaisine muunnelmineen jo keskiajalta lähtien.
Toivo voi kuvata vanhempien toivoneen saamaansa lasta, mutta se on voinut lähteä 1. Korinttilaiskirjeen kolmen hyveen ryhmästä (usko, toivo, rakkaus). Kolmikon Usko, Toivo ja Lempi esikuvana oli venäjän vastaava nimiraita Vera, Nadesda, Ljubov. Lisäksi Toivo on mahdollisesti kuvastanut parempien aikojen toivoa ja sortovuosien sekä kansallisen heräämisen aikoina Suomen ja sen kansan valoisaa tulevaisuutta.
Nimi yleistyi käytössä jo varhain ja muotinimi siitä tuli 1900–1920-luvuilla. Toivo kulkeutui Suomesta 1930-luvun alussa Viroon, missä siitä tuli myös suosittu. Toivon ja Topiaksen kutsumamuodot ovat sekoittuneet, joten Toivo-nimisiä on kutsuttu muun muassa nimillä Topias ja Topi.
Suomen almanakassa Toivo on ollut vuodesta 1908 lähtien. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Toivo-nimen on saanut 51 552 miestä sekä muutama ennen vuotta 1920 syntynyt nainenkin. Nimi on yleinen varsinkin 1900-luvun alkupuolella syntyneillä.
Tomi
Tomi on suomalainen miehen etunimi.
Tomin nimipäivä on 21. joulukuuta, mikä on myös Tommin, Tuomaksen ja Tuomon nimipäivä. Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä syntynyt hieman yli 16 540 Tomia.
Tommi
Tommi on suomalainen miehen etunimi. Tommin nimipäivä on 21. joulukuuta. Nimi pohjaa nimeen Tuomas, josta se oli lempinimimuoto joka on vakiintunut omaksi nimekseen.
Vuoden 2011 heinäkuuhun mennessä nimi Tommi on Suomessa annettu 15 701 henkilölle.
Toni
Toni on etunimi, latinalaisen Antonius-nimen lyhentymä. Suomessa se on miehen, eräissä muissa maissa myös naisen nimi. Tonin muunnelmia ovat Tony ja Anttoni. Väestörekisterikeskuksen mukaan Toni-nimen oli 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 18 181 miestä ja noin 40 naista.
Topi
Topi on suomalainen miehen etunimi, lyhentymä nimestä Topias. Topias taas on peräisin hepreankielisestä nimestä Toobii, joka tarkoittaa ”Jahve (Jumala) on tavarani, Jahve on hyvä”. Tobias on Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluvan Tobiaan kirjan päähenkilö. Suomen almanakassa nimi oli muodossa Tobias vuosina 1708–1889 ja muodossa Topias vuosina 1890–1928 sekä vuodesta 1950 eteenpäin 2. marraskuuta. Lyhentymä Topi on ollut almanakassa vuodesta 1929. Myös Toivo voidaan lyhentää Topiksi.
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Topi on Suomessa annettu 4 528 henkilölle.
Topias
Topias on miehen etunimi. Nimi on johdettu johdettu hepreankielisestä nimestä Tobia, joka merkitsee "Jumala on hyvä." Monissa kielissä nimi esiintyy muodossa Tobias. Topiaan (tai vaihtoehtoisesti Topiaksen) nimipäivä on 2.11., samana päivänä Topin kanssa. Suomenruotsalaisessa kalenterissa sama päivä on Tobiaksen nimipäivä.
Kirjailija Toivo Kauppinen käytti Topiasta nimimerkkinään pakinoidessaan Suomen kuvalehteen 1940- ja 1960-luvuilla. Samaa nimimerkkiä hän käytti myös elokuvakäsikirjoittajana. Kauppinen kirjoitti myös lukuisia romaaneja ja näytelmiä.
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Topias on Suomessa annettu 6678 miehelle ja alle viidelle naiselle.
Torsti
Torsti on suomalainen miehen etunimi.
Torsti on suomalainen muunnos skandinaavisesta nimestä Torsten, joka koostuu sanoista Tor-jumala sekä sten 'kivi'.
Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908 lähtien. Nimipäivä on 27. helmikuuta (ennen vuotta 2000 kuitenkin karkausvuosina 28. helmikuuta).
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Torsti-nimen on saanut 1 533 miestä ja alle viisi naista.
Touko
Touko on suomalainen miehen etunimi.
Touko on luontoaiheinen nimi; sana touko tarkoittaa 'keväisiä peltotöitä', 'kasvamassa olevaa viljaa'.
Suomen almanakkaan nimi otettiin 1929, toukokuun 24. päivälle, mutta se poistettiin 1950, koska kielilautakunnan mielestä nimeä oli liian hankala taivuttaa. Touko kuitenkin palautettiin almanakkaan samalle päivälle 1973.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Touko-nimen on saanut 1444 miestä ja muutama nainen.
Tuomas
Tuomas on miehen nimi.
Maaliskuuhun 2014 mennessä nimi Tuomas on Suomessa Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu noin 33 000 ihmiselle.
Tuomo
Tuomo on suomalainen miehen etunimi, Tuomas-nimen muunnelma. Tuomon nimipäivää vietetään suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa 21. joulukuuta, jolloin on myös Tomin, Tuomaksen ja Tommin nimipäivä. Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä syntynyt 15 934 Tuomoa.
Turkka
Turkka on suomenkielinen nimi. Se voi esiintyä sekä etu- että sukunimenä.
Turo
Turo on suomalainen miehen etunimi. Nimi on yleensä käsitetty muunnokseksi nimesä Tore tai Ture, jotka johtuvat skandnaavisen ukkosenjumalan nimestä Thor. Toisaalta nimi saattaa johtua myös suomen kielen sanasta turo, joka merkitsee kutu- ja ongintapaikalle upotettua havupuuta tai sellaisista muodosttua asetelmaa, jonka on ajateltu parantavan kalasaaliita. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 705 suomalaiselle.
Tuukka
Tuukka on suomalainen miehen etunimi. Nimen alkuperä on mahdollisesti ruotsalaisissa nimissä Tore ja Tor, mutta toisten tutkimusten mukaan lähtömuoto on ollut Thoke, ja Thuki. Nimi on annettu vuoden 2012 loppuun mennessä 5 131 suomalaiselle. Suomalaisessa kalenterissa Tuukan nimipäivä on 24. toukokuuta.
Tuure
Tuure on miehen nimi.
Nimi Tuure tulee Norjan tarustosta. Alkuperäinen norjalainen kirjoitusasu oli Tyr, josta on nykynorjaksi on muotoutunut Tor. Tästä on tullut Ruotsiin nimi Tore, josta puolestaan Suomeen nimi Tuure, Ture. Tyr oli Norjan tarustossa sodan ja oikeuden jumala, aseenaan hänellä oli miekka. Tyr uhrasi oikean kätensä taistellussa Fenris suden kanssa. Näinollen hän oli vasenkätinen loppuelämänsä.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen mukaan 2 738 henkilöä saanut nimekseen Tuure ja 782 nimen Ture.
Tuuren nimipäivä on 28. huhtikuuta. Samalla päivällä nimi esiintyy suomenruotsalaisessa kalenterissa muodossa Ture.