» miehet » kalenteri » s
Sakari
Sakari on suomalainen miehen etunimi. Nimi polveutuu hepreankielisestä nimestä Zechariah (hepr. "Jumala on muistanut"), ja nimi eri muunnelmineen on tullut laajalti tunnetuksi Raamatusta. Vanhassa testamentissa on profeetta Sakarjan kirja, ja Uudessa testamentissa mainitaan Sakarias Johannes Kastajan isänä.. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa Sakari-nimen on vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 79 038 miestä ja alle kymmenen naista. Sakarin nimipäivä on 14. tammikuuta Sakari Topeliuksen syntymäpäivän mukaan.
Saku
Saku on suomalainen miehen etunimi. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimen Saku on saanut 3958 miestä ja muutama nainen.
Nimi on Sakarin, Sakariaksen, Zachariaksen ja Sakkeuksen kutsumamuoto ja tullut Suomen almanakkaan virallisena etunimenä 1973. Sakarin ja Sakun nimipäivää vietetään 14. tammikuuta, jolle nimet on sijoitettu Zachris Topeliuksen syntymäpäivän kunniaksi. Aikaisempi kirjoitusasu on ollut Zacharias. Nimen pohjana on heprealainen nimi, joka merkitsee ’Jahve on muistanut’. Sakkeus on myös peräisin hepreasta ja merkitsee ’oikeamielinen’.
Salomo
Salomo on heprealaisperäinen miehen etunimi, joka esiintyy myös muodossa Salomon. Nimi johtuu heprean rauhaa tarkoittavasta sanasta, ja sen on tehnyt tunnetuksi muinaisen Israelin kuningas Salomo (Salomon), Daavidin poika ja seuraaja, jonka hallituskaudesta kerrotaan Raamatun ensimmäisessä Kuningasten kirjassa.
Suomessa Salomon ja Salomonin nimipäivä on 8. kesäkuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Salomo oli annettu 1092 henkilölle.
Salomon
Salomon on heprealaisperäinen miehen etunimi, joka esiintyy myös muodossa Salomo. Nimi johtuu heprean rauhaa tarkoittavasta sanasta, ja sen on tehnyt tunnetuksi muinaisen Israelin kuningas Salomo (Salomon), Daavidin poika ja seuraaja, jonka hallituskaudesta kerrotaan Raamatun ensimmäisessä Kuningasten kirjassa.
Suomessa Salomon ja Salomonin nimipäivä on 8. kesäkuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Salomon oli annettu 2731 henkilölle.
Sami
Sami on suomalainen miehen etunimi. Samin nimipäivä on 20. elokuuta, jolloin on myös Samun, Samuelin ja Samulin nimipäivä. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on vuoden 2012 loppuun mennessä annettu hieman yli 29 080 miehelle ja alle 20 naiselle. Eniten Sameja on syntynyt vuonna 1975 (1739).
Sampo
Sampo on suomalaisen miehen etunimi. Nimi on saatu suomalaisessa kansanrunoudessa ja Kalevalassa esiintyvästä ihme-esineestä, sammosta. Nimipäivää Sampot viettävät 3. huhtikuuta, jolloin on myös Veetin nimipäivä. Vuoden 2009 loppuun mennessä 3056 suomalaista miestä oli saanut nimen Sampo, lähes puolet heistä 1980- ja 1990-luvuilla.
Sampsa
Sampsa on suomalainen miehen etunimi. Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä syntynyt 1 222 Sampsaa.
Samu
Samu on suomalainen miehen etunimi. Samun nimipäivä on 20. elokuuta, jolloin on myös Samin, Samulin ja Samuelin nimipäivä. Samu pohjautuu nimeen Samuel, joka on hepreaa ja tarkoittaa " Jumalan kuulema". Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä ollut noin 4 850 Samua. Nimi on käytössä myös Unkarissa.
Samuel
Samuel (hepreaksi שְׁמוּאֶל, Shmu'el, kreik. Σαμουήλ, lat. Samvel) oli Raamatun mukaan muinaisen Israelin kansan uskonnollinen ja poliittinen johtaja noin vuonna 1100 eaa, tuomarien ajan lopulla ja kuningasajan alussa. Hänestä kerrotaan Ensimmäisessä Samuelin kirjassa, varsinkin sen alkupuolella.
Nimestään huolimatta Raamatun Samuelin kirjat eivät voi olla Samuelin kirjoittamia, sillä jo Ensimmäisessä Samuelin kirjassa kerrotaan hänen kuolemastaan. Todennäköisesti ne on, kuten muutkin Vanhan testamentin kirjat Joosuasta Kuningasten kirjoihin, kirjoitettu nykyiseen muotoonsa vasta satoja vuosia myöhemmin, joskin lähteenä on käytetty vanhemman historiankirjoituksen traditiota.
Rabbiinisessa kirjallisuudessa Samuelia pidetään samalla kertaa viimeisenä muinaisen Israelin tuomareista että ensimmäisenä Israelin maassa vaikuttaneena profeettana. Täten hänen toimintansa sijoittui kahden aikakauden taitekohtaan. Ensimmäisen Samuelin kirjan mukaan Samuel myös voiteli Israelin kaksi ensimmäistä kuningasta, Saulin ja Daavidin.
Samuli
Samuli on suomalainen miehen etunimi. Se on kansanomainen muoto heprealaisperäisestä Samuel-nimestä, jonka muunnoksia ovat myös Sami, Samu ja Sampsa. Samulin nimipäivä on suomalaisessa kalenterissa 20. elokuuta.
Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Samuli on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 25 993 henkilölle.
Santeri
Santeri on suomalainen miehen etunimi, Aleksanteri-nimen lyhentymä.
Aleksander merkitsee suojelijaa ja puolustajaa. Santereita oli ollut Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 15 590.
Santtu
Santtu on suomalainen miehen etunimi. Nimi on muunnos Santerista, joka taas on Aleksanteri-nimen lyhentymä.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan nimi Santtu on vuoden 2012 loppuun mennessä annettu noin 2 620 henkilölle. Nimi alkoi yleistyä vasta 1960-luvulta lähtien, ja noin puolet Santuista on syntynyt 1980- ja 1990-luvuilla.
Saul
Saul on heprealaisperäinen, laajalti käytössä oleva etunimi, joka johtuu heprean kielen pyydettyä tarkoittavasta sanasta. Suomessa nimi esiintyy myös muodossa Sauli. Suomessa nimi Saul on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 387 henkilölle.
Sauli
Sauli on suomalainen miehen etunimi. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 6 083 suomalaiselle. Nimi tulee Raamatun Saul-kuninkaasta, joka oli Israelin ensimmäinen kuningas noin 1025–1005 eaa.
Sebastian
Sebastian on alkujaan kreikkalais-latinalainen miehen etunimi. Nimi merkitsee Sebasten asukasta. Vanhalla ajalla Sebaste oli Vähässä-Aasiassa sijainnut kaupunki, jonka nimi tuli ’kunnoitettavaa’ tarkoittavasta kreikan kielen sanasta sebastos (σεβαστος) ja oli samalla käännös keisari Augustuksen nimestä.>. Nimen on tehnyt laajalti suosituksi varsinkin Pyhä Sebastianus, kristillinen marttyyri, jonka muistopäivä 20. tammikuuta on Suomessakin nykyään (vuodesta 2010 lähtien) Sebastianin nimipäivä.
Suomessa nimi Sebastian oli 1900-luvun alkupuolella varsin harvinainen, mutta on 1960-luvulta lähtien yleistynyt. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi oli annettu 12 310 henkilölle.
Seppo
Seppo on suomalainen miehen etunimi. Nimi on alkujaan muunnos sanasta seppä, ja Kalevalassa Ilmarisesta käytetään säännöllisesti sanaparia Seppo Ilmarinen. Varsinkin Pohjanmaalla Seppo saatetaan kuitenkin käsittää Sepeteus-nimen muunnokseksi. Ortodoksisessa nimiperinteessä Seppo yhdistetään Sebastianokseen. Sepon nimipäivä on 10. kesäkuuta. Seppo tuli Suomessa almanakkaan vuonna 1929, mutta Pietarin suomalaisessa kalenterissa se oli jo vuonna 1909. Seppojen lempinimiä ovat ainakin Sepe, Sepi ja Seppu. Sepoilla on Kotkan ympäristössä toimiva etunimiyhdistys, jonka nimi on Seppojen yhdistys.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 47 676 miestä saanut nimekseen Seppo.
Severi
Severi on suomalainen miehen etunimi.
Severi on lähtöisin latinan nimestä Severus, joka merkitsee 'vakaata', 'ankaraa'. Mikael Agricolan ensimmäisessä almanakassa vuodesta 1544 nimi oli merkitty 23:een päivään lokakuuta muodossa Sewerinus pijspa ja on siitä lähtien hieman eri kirjoitusmuodoissa ollut sinä päivänä suomalaisessa kalenterissa.. Nykyisessä kirjoitusasussaan se on ollut Suomen almanakassa vuodesta 1911 lähtien, sitä ennen se oli muodossa Seweri vuosina 1890–1907 ja Severin 1908–1909. Vuosina 1708–1907 oli lisäksi 22 päivänä lokakuuta nimi Sewerus. Suomenruotsalaisessa almanakassa nimi on edelleen muodossa Severin.
Nimen käyttö lisääntyi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa etenkin jälkimmäisenä nimenä.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Severi-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 4 537 ja Severin-nimen 494 henkilöä.
Silvo
Silvo on suomalainen miehen etunimi.
Silvo on muunnos latinalaisperäisestä nimestä Silvester, joka tarkoittaa 'metsäläistä', 'metsässä asuvaa'.
Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1929 lähtien rinnakkaismuotonsa Sylvesterin rinnalla. Sylvesterin ja Silvon nimipäivä on 31. joulukuuta.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Silvo-nimen on saanut noin 250 henkilöä, joista alle 20 on naisia.
Simo
Simo on suomalainen miehen nimi. Nimi on muunnos heprealaisesta nimestä Simeon, joka esiintyy myös muodossa Simon ja tarkoittaa "hän on kuullut.. Simon nimipäivä on 28. lokakuuta, joka läntisissä kirkkokunnissa on vanhastaan apostoli Simon Kiivailijan muistopäivä.
Suomessa nimi Simo oli 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Suomessa 14 578 henkilölle.
Sipi
Sipi on suomalainen miehen etunimi. Nimi on suomalainen muunnelma germaanisesta nimestä Siegfried, joka on yhdistetty voittoa (Sieg) ja rauhaa (Fried) tarkoittavista sanoista ja tunnetaan parhaiten Niebelungin laulun sankarin nimenä. Samaa alkuperää on myös nimi Sippo.
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sipi on Suomessa Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu 206 miehelle ja alle 20 naiselle.
Sippo
Sippo on suomalainen miehen etunimi. Nimi on suomalainen muunnelma germaanisesta nimestä Siegfried, joka on yhdistetty voittoa (Sieg) ja rauhaa (Fried) tarkoittavista sanoista ja tunnetaan parhaiten Niebelungin laulun sankarin nimenä. Samaa alkuperää on myös nimi Sipi.
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sippo on Suomessa Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu 87 henkilölle.
Soini
Soini on suomalainen miehen etunimi.
Soini on muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee 'poikaa', 'nuorukaista'. Nimi on tunnettu jo keskiajalla. Saman nimen mukaelma on myös Veini.
Nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882 ja suomalaiseen almanakkaan se pääsi 1908 päivälle 27. maaliskuuta. Vuodesta 1950 Soini on ollut nykyisellä päivällään.
Vuoden 2013 syyskuuhun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Soini-nimen on saanut 1 404 miestä sekä noin 147 naista
Sulevi
Sulevi on suomalainen miehen etunimi.
Sulevi on suomalainen muoto virolaisperäisestä Sulev-nimestä, joka merkitsee 'luontevaa' ja 'hyvää'. Etunimenä Sulevi tuli käyttöön 1900-luvun alussa ja nimipäiväkalenterissa se on ollut vuodesta 1929 alkaen päivällä 5. kesäkuuta.
Suomessa on vuoden 2012 loppuun mennessä annettu Sulevi-nimi 2362 miehelle ja noin 170 naiselle.
Sulho
Sulho on suomalainen miehen nimi, joka johtuu etupäässä runokielessä esiintyvästä, sulhasta tarkoittavasta sanasta sulho. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 635 suomalaiselle. 2000-luvulla nimi on annettu vain kuudelle pojalle.
Sulo
Sulo on suomalainen miehen nimi. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 16 050 suomalaiselle miehelle ja noin 180 naiselle.
Sylvester
Sylvester on miehen etunimi. Se on peräisin latinasta ja tarkoittaa metsistynyttä.
Sylvesterin nimipäivä on 31. joulukuuta, Pyhän Sylvesterin eli paavi Sylvester I:n kuolin- ja muistopäivänä. Koska päivä on vuoden viimeinen eli uudenvuodenaatto, merkitsee nimi Sylvester tai Silvester useissa kielissä, muun muassa saksassa, myös uudenvuodenaattoa.
Suomessa nimi Sylvester on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 940 henkilölle, joista 23 on naisia.