» miehet » kalenteri » m

  • Mainio

    Mainio on suomalaisen miehen etunimi. Mainion nimipäivä on 5. syyskuuta. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on vuoden 2012 loppuun mennessä ollut 805 Mainio-nimen saanutta miestä ja muutama nainen.

  • Manne

    Manne on suomalainen ja ruotsalainen miehen etunimi. Nimipäivää Mannet viettävät Suomessa 26. maaliskuuta. Ruotsin kalenterista Mannen nimipäivä poistettiin vuodesta 2001 alkaen.

    Väestörekisterikeskuksen mukaan Manne-nimisiä miehiä on Suomessa ollut kaikkiaan 832 (helmikuu 2012). Suosituimmillaan nimi oli 1920–1930-luvuilla.

  • Manu

    Manu on etunimi.

    Manun suomenkielinen nimipäivä on 26. maaliskuuta, jolloin on myös Immon, Mannen ja Immanuelin nimipäivä. Suomessa nimi Manu on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu on 1 677 miehelle ja muutamalle naiselle. Suomalaisena nimenä Manu on käsitetty sekä Immanuel- että Magnus-nimen muunnelmaksi. Suomessa Manu on erityisesti miesten nimi, mutta kansainvälisesti se on myös yleinen naisen nimi.

    Sanskritin kielessä Manu tarkoittaa viisasta ja ajattelevaa. Hindujen jumalaistarustossa Manu on ensimmäinen ihminen Maan päällä, ja josta muut ihmiset ovat syntyneet. Lainaus suomennetusta Bhagavad Gitasta:

    »Ylhäinen Herra sanoi: Minä neuvoin tämän katoamattoman tieteen yogasta auringonjumala Vivasvanille, ja Vivasvan opetti sen Manulle, ihmiskunnan isälle, ja Manu puolestaan neuvoi sen Iksvakulle.»

  • Markku

    Markku on suomalainen miehen etunimi. Nimipäivää Markut viettävät 25. huhtikuuta. Markku-nimi on muunnos latinalaisperäisestä Marcus-nimestä, joka tulee muinaisesta roomalaisten Mars-jumalasta. Muita Suomessa yleisiä saman nimen muunnelmia ovat myös Marko ja Markus.

    Väestörekisterikeskuksen mukaan Markku-nimisiä on merkitty Suomessa väestötietojärjestelmään vuoden 2009 loppuun mennessä kaikkiaan 48 856. Määrässä ovat mukana myös jo kuolleet henkilöt. Lisäksi mukana ovat kaikki Suomessa annetut etunimet, siis kaksinimisiltä kaksi ja kolminimisiltä kolme nimeä, mutta sillä ei Markun osalta ole kovin suurta merkitystä, sillä Markku on harvoin muuna kuin kutsumanimenä. Markkua ehdotettiin lisättäväksi nimipäiväkalenteriin jo vuonna 1879, mutta ehdotus toteutui vasta vuonna 1929 ja tämän jälkeenkin nimi pysyi melko harvinaisena yli kymmenen vuotta, mutta muutaman vuoden aikana sota-ajasta lähtien se koki poikkeuksellisen nopean suosion nousun. Markku oli suosittu nimi 1940-luvun puolivälistä 1970-luvulle, ja 1950-luvun alkupuolella se oli Suomen toiseksi suosituin pojan ensimmäinen etunimi (suosituin oli Kari). Eniten Markkuja on syntynyt vuonna 1950, jolloin syntyi 2287 Markkua. 1980-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin asti Markku oli todella harvinainen nimivalinta, mutta 2010-luvulla sen suosio on kääntynyt lievään nousuun.

    Markku-nimen kantajilla on oma yhdistys, Suomalainen Markku-liitto, joka on perustettu heinäkuussa 1996 Noormarkussa. Markku-liitto on Suomen suurin etunimiyhdistys noin 1700 jäsenellään. Vuotuisessa juhlatilaisuudessa 25.4. Markku-liiton henkisessä kotipaikassa Porin kaupungin Noormarkun kaupunginosan Söörmarkun kylässä valitaan uusi Vuoden Markku sekä lyödään uudet "Söör Markut". 30. elokuuta 2008, Markku-liiton järjestämässä kokoontumisessa Helsingin Senaatintorilla, saavutettiin uusi maailmanennätys samannimisten henkilöiden kokoamisessa yhteen paikkaan. Senaatintorille kokoontui 1 281 henkilöpaperien avulla nimensä todistanutta Markkua. Markut löivät aiemman vastaavan ennätyksen, joka oli Mohammed-nimisten ihmisten kokoontuminen Dubaissa noin 200:lla siitäkin huolimatta, että Mohammed on maailman yleisin etunimi ja Markku käytössä melkein vain Suomessa.

    Sukunimenä Markku on 76:lla, Markkunen 22:lla ja Markkula 1080:llä henkilöllä (27.12.2010).

  • Marko

    Marko on suomalainen ja virolainen miehen etunimi. Nimi on suosittu myös Baskimaalla, Ukrainassa ja Balkanilla (Kroatia, Serbia, Slovenia ja Bulgaria).

    Nimi tulee latinalaisesta nimestä Marcus. Se on peräisin antiikin roomalaisten sodanjumalan Marsin nimestä, jonka uskotaan liittyvän latinan sanaan mas ’mies’. Nimen italiankielinen vastine on Marco.

    Markon, samoin kuin Markun ja Markuksen, nimipäivä on 25. huhtikuuta, evankelista Markuksen muistopäivänä.

    Marko-nimisiä on Väestörekisterikeskuksen mukaan ollut Suomessa vuoden 2012 loppuun mennessä hieman alle 33 180 miestä ja muutama nainen.

  • Markus

    Markus on miehen etunimi, joka esiintyy myös sukunimenä.

    Nimi Markus tulee roomalaisesta nimestä Marcus, joka todennäköisesti juontuu sodanjumala Marsin nimestä. Latinaksi 'Mark' tarkoittaa sotainen, vasara ja puolustaja.

    Markuksen nimipäivä on 25. huhtikuuta, joka katolisessa pyhimyskalenterissa on Evankelista Markuksen muistopäivä. Suomen almanakassa Markus on ollut vuodesta 1950.

    Suomessa nimi Markus on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 76 513 ja Marcus 2 807henkilölle. Henkilöitä, joiden sukunimi on Markus, on 367.

    Markus on myös laulaja Markku Tranbergin taiteilijanimi. Markus-setä oli aikoinaan radiotoimittaja Markus Raution taiteilijanimi.

  • Martti

    Martti on miehen nimi. Nimi on latinalaisen Martinus-nimen suomalainen vastine ja viittaa alkujaan sodan jumala Marsiin. Martin nimipäivä, martinpäivä, on 10. marraskuuta. Mara on yleinen Martti-nimisistä käytetty lempinimi. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Martti on Suomessa annettu 52 108 miehelle ja ainakin kahdelle naiselle.

  • Matias

    Matias on miehen etunimi, joka useissa maissa esiintyy myös muodoissa Mattias, Mathias tai Matthias. Matias-nimi juontaa juurensa hepreankielisestä sanasta "mattitja", joka tarkoittaa Jumalan lahjaa. Matiaksen nimipäivä on 24. helmikuuta, apostoli Mattiaan muistopäivänä, joka on myös Matin nimipäivä.

    Suomessa nimi on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu noin 73 160 henkilölle. Lisäksi muodossa Mattias nimi on annettu 3683, muodossa Matthias hieman yli 440 ja muodossa Mathias hieman alle 3000 henkilölle.

  • Matti

    Matti on suomalainen miehen etunimi. Se on yleisin suomalaisten miesten ensimmäinen etunimi ja yleinen myös toisena ja kolmantena etunimenä. Nykyväestössä se on erittäin yleinen varsinkin suurilla ikäluokilla.

    Nimen alkuperä on hepreankielisessä nimessä Mattitjahu, joka tarkoittaa Jumalan lahjaa. Nimen suomalainen muoto juontuu todennäköisesti Raamatussa esiintyvän evankelista Matteuksen nimestä.

    Matti vakiintui Suomessa nimimuotona jo keskiajalla. Sen jälkeen se on ollut vuosisatojen ajan yksi yleisimpiä suomalaisia etunimiä, ja se onkin kaikkien aikojen kahdeksanneksi yleisin miesten etunimi. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan nimi on vuoden 2011 tammikuuhun mennessä annettu noin 127 756 henkilölle. Sukunimenä Matti on ollut Suomessa 36 henkilöllä, joista nykyisenä sukunimenä 14.

  • Mauno

    Mauno on suomalainen miehen etunimi. Maunon nimipäivä 19. elokuuta. Nimi on suomalainen muoto latinalaisesta nimestä Magnus, joka merkitsee suurta ja on ollut käytössä muun muassa Kaarle Suuren (lat. Carolus Magnus) lisänimenä. Nimen muunnelmia ovat mm. Maunu, lempinimi "Manu".

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 11 501 miestä on saanut etunimekseen Mauno.

  • Maunu

    Maunu on suomalainen miehen etunimi. Maunun nimipäivä 19. elokuuta. Nimi on suomalainen muoto latinalaisesta nimestä Magnus, joka merkitsee suurta ja on ollut käytössä muun muassa Kaarle Suuren (lat. Carolus Magnus) lisänimenä. Nimestä on käytössä myös muunnos Mauno.

    Nimeä Maunu käytetään suomen kielessä myös Ruotsin ja Norjan keskiaikaisista kuninkaista, joiden alkuperäinen nimi on Magnus.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 1 464 henkilöä on saanut etunimekseen Maunu.

  • Mauri

    Mauri on suomalainen miehen etunimi.

    Mauri on lyhentymä latinalaisesta nimestä Mauritius, joka merkitsee "marokkolaista", "murjaania" eli "maurilaisen näköistä miestä".

    Kansanvalistusseuran kalenterissa nimi esiintyy 1883 ja Suomen almanakkaan Mauri pääsi 1890 päivälle 15. tammikuuta. Vuodesta 1908 nimi on ollut nykyisellä päivällään, 22. syyskuuta, joka katolisessa pyhimyskalenterissa on Pyhän Mauritiuksen, vuonna 302 kuolleen marttyyrin ja Sveitsin suojeluspyhimyksen muistopäivä.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Mauri-nimen on saanut 15 809 miestä ja alle viisi naista.

    Maurin lempinimi on usein Maukka, Manu tai Mauno. Ruotsinkielisessä almanakassa Mauri esiintyy muidossa Mauritz ja Moritz. Mauritzin ja Moritzin nimipäivä on myös 22. syyskuuta.


  • Max

    Max on monissa maissa esiintyvä miehen etunimi. Nimi on lyhentymä useista latinalaisista Max-alkuisista nimistä, joita ovat esimerkiksi Maximinus ja Maximilian. Nimi on hyvin yleinen varsinkin Saksassa. Suomessa nimestä esiintyy myös harvinaisempi kirjoitusasu Maks.

    Suomenruotsalaisessa sekä vuodesta 2010 lähtien myös suomenkielisessä kalenterissa Maxin nimipäivä on 18. marraskuuta. Väestörekisterikeskuksen mukaan on Suomessa ollut kirjoilla vuoden 2012 loppuun mennessä 4134 Max-nimistä ja alle 55 Maks-nimistä miestä.


  • Mies

    Mies on suomalaisen miehen etunimi. Suomessa on vuoden 2012 loppuun mennessä syntynyt 186 Mies-nimistä.

    Suomalaisena nimenä Mies on käsitetty suomennokseksi germaanisesta nimestä Karl (Kaarle), joka tarkoittaa vapaata miestä. Tämän vuoksi nimipäivä on sijoitettu tammikuun 28. päiväksi, joka on myös Kaarlen, Kaarlon ja Kallen nimipäivä. Toisaalta Alankomaissa Mies on käytössä sekä miehen että naisen etunimenä, joka on syntynyt lyhentymänä nimestä Bartolomeus tai Maria. Mies esiintyy myös sukunimenä ja on esimerkiksi saksalais-yhdysvaltalaisen arkkitehti Mies van der Rohen alkuperäinen sukunimi.

  • Miika

    Miika on heprealaisperäinen miehen etunimi. Miikan nimipäivä on suomenkielisessä kalenterissa 29. syyskuuta. Profeetta Miika kirjoitti Vanhan testamentin pienen profeetallisen kirjan, Miikan kirjan. Nimi on juonnos heprean kielen sanasta Mikael, joka tarkoittaa "Ken on kuin Jumala". Saman nimen muunnelmia ovat Mikko, Mika ja Miikka sekä naispuolinen vastine Mikaela.

    Suomessa nimi Miika on vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 8 747 miehelle ja alle 10 naiselle. Nimen muunnos Miikka on annettu noin 5 100 henkilölle. Molemmat nimet ovat yleistyneeet vasta 1960-luvulta alkaen oltuaan sitä ennen varsin harvinaisia. Molemmat nimet olivat suosituimmillaan 80- ja 90-luvuilla.

  • Miikka

    Miika on heprealaisperäinen miehen etunimi. Miikan nimipäivä on suomenkielisessä kalenterissa 29. syyskuuta. Profeetta Miika kirjoitti Vanhan testamentin pienen profeetallisen kirjan, Miikan kirjan. Nimi on juonnos heprean kielen sanasta Mikael, joka tarkoittaa "Ken on kuin Jumala". Saman nimen muunnelmia ovat Mikko, Mika ja Miikka sekä naispuolinen vastine Mikaela.

    Suomessa nimi Miika on vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 8 747 miehelle ja alle 10 naiselle. Nimen muunnos Miikka on annettu noin 5 100 henkilölle. Molemmat nimet ovat yleistyneeet vasta 1960-luvulta alkaen oltuaan sitä ennen varsin harvinaisia. Molemmat nimet olivat suosituimmillaan 80- ja 90-luvuilla.

  • Mika

    Mika on pääasiassa suomalainen miehen etunimi, jonka nimipäivää vietetään 29. syyskuuta. Nimi on lyhyt muoto nimestä Mikael. Nimi Mika on käytössä myös muissa kulttuureissa: Japanissa se on naisen nimi, Ruotsissa puolestaan sukupuolineutraali (sekä Mikael- että Mikaela-nimien lyhenne). Puolassa Mika voi olla etu- tai sukunimi.

    Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Mika on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Suomessa noin 39 700 henkilölle, joista noin 20 on naisia. Valtaosa eli lähes kolme neljännestä Mikoista sai nimensä 1960- ja 1970-luvuilla ja vajaa neljäsosa seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Suosio on edelleen hiipumassa (33 Mikaa vuonna 2010), ja on painunut kutakuinkin 1900-luvun alkupuolen tasolle, jolloin nimen sai korkeintaan muutama vuodessa.

  • Mikael

    Mikael on miehen etunimi. Se johtuu Raamatun arkkienkeli Mikaelin nimestä, joka on hepreaa ja merkitsee ”Kuka on Jumalan kaltainen?”

    Suomessa Mikael on kaikkien aikojen kymmenenneksi yleisin miehen nimi, kun mukaan lasketaan kaikki etunimet. Sen on vuoden 2009 loppuun mennessä saanut nimekseen 112 614 miestä ja noin 20 naista. Koska Mikael on ollut erittäin suosittu toisena ja kolmantena nimenä, näistä vain pieni osa on annettu ensimmäiseksi nimeksi.

    Eri maissa esiintyviä Mikael-nimen muunnoksia ovat muun muassa englantilainen Michael, espanjalainen Miguel ja ranskalainen Michel. Suomessa sen muunnelmina ovat käytössä nimet Mika, Miika, Miikaeli, Miikka, Mikko, Miko, Miska, Mikkeli, Mikki, Mikke, Mike, Miikkaeli, Miihkali. Myös Eeli voi tulla Mikaelista. Sen naispuolinen vastine on Mikaela.

    Mikaelin nimipäivä on 29. syyskuuta, joka on myös arkkienkeli Mikaelin kunniaksi vietetyn mikkelinpäivän alkuperäinen päivämäärä.

  • Mikko

    Mikko on suomalainen miehen etunimi. Nimi on muunnos heprealaisesta nimestä Miikael, Mikael, joka mainitaan Raamatussa myös arkkienkelin nimenä. Mikkelin kaupunki on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelista.

    Mikko on ollut almanakassa vuodesta 1890. Mikon nimipäivä on 29. syyskuuta, joka on myös arkkienkeli Mikaelin kunniaksi vietetyn kirkollisen juhlapäivän, mikkelinpäivän alkuperäinen päivämäärä. Suomessa ja Ruotsissa mikkelinpäivä on kuitenkin vuodesta 1774 ollut aina sunnuntaina.

    Vuoden 2013 lopulla nimi Mikko on Suomessa annettu 56 493 miehelle ja alle 15 naiselle.

  • Miko

    Miko on miehen etunimi. Suomalaisena nimenä se on lyhyt muoto nimestä Mikael.

    Miko esiintyy sekä naisen että miehen nimenä myös Japanissa, miehen nimenä myös chickasaweilla. Siellä se kuitenkin on aivan eri alkuperää: japaniksi Miko merkitsee kaunista lasta, chickasawin kielellä johtajaa.

    Suomessa nimi Miko annettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1959, mutta sittemmin nimi on yleistynyt. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimen on saanut 2 236 miestä ja muutama nainen..

  • Miro

    Miro on miehen etunimi.

    Miro on mahdollisesti lähtöisin Mir-tavulla alkavista tai loppuisista slaavilaisista nimistä, kuten Miroslav ja Vladimir. Sana mir merkitsee 'rauhaa'.

    Suomeen nimi on tullut joko saksalaiselta tai slaavilaiselta kielialueelta. Mirosta tuli suosikkinimi 1980- ja 1990-luvuilla Ennen vuotta 1940 nimeä ei Suomessa ollut annettu kenellekään. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 2000.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Miro-nimen on saanut noin 4 570 henkilöä.

  • Miska

    Miska on miehen etunimi.

    Miska on rinnakkaismuoto nimestä Mischa, joka on venäläinen kutsumamuoto nimestä Mikael ('kuka on niin kuin Jumala').

    Nimeä on alettu käyttää yleisemmin 1960-luvulla ja siitä tuli muotinimi 1990-luvulla. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 2000.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Miska-nimen on saanut noin 2 750 miestä ja hieman yli 40 naista.