» miehet » kalenteri » d
Daavid
David, Suomessa myös Daavid, on heprealaisperäinen miehen etunimi, joka tarkoittaa ihailtua tai rakastettua. Nimen on tehnyt laajalti suosituksi Vanhasta testamentista tunnettu Israelin muinainen kuningas Daavid.
Suomessa nimi Daavid on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2008 loppuun mennessä 176 miehelle, nimi David 4 117 miehelle ja muutamalle naiselle. Suomenkielisen kalenterin mukaan Daavidin nimipäivä on 30. joulukuuta, joka on myös suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Davidin nimipäivä. Suomessa nimestä ovat käytössä myös muunnokset Taavetti ja Taavi.
Daniel
Daniel on miehen etunimi. Se on alkujaan heprealainen nimi ja tarkoittaa "Jumala on minun tuomarini". Raamatussa on kaksi Daniel-nimistä henkilöhahmoa, joista toisesta kertoo Danielin kirja.
Nimi Daniel on käytössä monissa maissa kuten Saksassa, Tanskassa, englanninkielisissä maissa, Ranskassa, Unkarissa, espanjankielisissä maissa, Venäjällä, Puolassa, Kroatiassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa siitä on käytössä myös muunnelma Taneli.
Naisen nimenä Danielille rinnakkaisia ovat esimerkiksi Daniela tai Daniella ja Danielle tai Danièle. Italiassa sen sijaan Daniele on miehen nimi. Nimen Daniel yleisin lyhenne on Dan, muita lyhenteitä eri kielissä ovat Dani, Dany ja Danny.
Suomessa nimi Daniel on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 12 304 miehelle sekä muutamalle naiselle.