» naiset » omakieliset » v

  • Vanamo

    1 653

    Vanamo on Suomessa käytössä sekä sukunimenä että naisen ja varsinkin aikaisemmin myös miehen etunimenä. Nimi johtuu kasvin nimestä vanamo. Vanamon nimipäivä on 3. elokuuta, samana päivänä kuin Linneankin, sillä kasvin tieteellinen nimi on Linnaea borealis, joka johtuu Carl von Linnén nimestä.

    Vuoden 2019 loppuun mennessä etunimi Vanamo on annettu hieman yli 1130 naiselle, joista suurin osa on vuoden 2000 jälkeen syntyneitä, sekä noin 30 miehelle. Henkilöitä, joiden sukunimi on Vanamo, oli elokuussa 2020 elossa 222.

  • Varpu

    2 853

    Varpu on suomalainen naisen etunimi, joka johtuu matalaa puuvartista kasvia tai lehtipuun oksaa tarkoittavasta sanasta varpu. Karjalassa sitä on käytetty myös Valpuri-nimen puhuttelumuotona, ja ortodoksit ovat pitäneet sitä Barbara-nimen vastineena.

    Nimi Varpu on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 2601 henkilölle. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 1929 lähtien, ja nimipäivä on 20. syyskuuta.

  • Vellamo

    2 384

    Vellamo on suomalainen naisen etunimi.

    Vellamo kuuluu kansallisromanttisen kauden nimiin. Nimi on johdettu vettä kuvaavasta sanasta 'vellova'.

    Ensimmäisen kerran Vellamo-nimeä ehdotettiin nimeksi 1864. Suomen almanakassa se on ollut vuodesta 1908.

    Vuoden 2019 loppuun mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Vellamo-nimen on saanut 2 021 naista ja noin 60 miestä. Vuonna 2008 avattu Merikeskus Vellamo sai nimensä nimikilpailun jälkeen.

  • Vieno

    15 673

    Vieno on suomalainen naisen ja miehen etunimi.

    Vieno kuuluu 1800-luvun lopulla yleistyneisiin uudisnimiin, joissa lapselle toivottiin hyvää ominaisuutta kuvaava nimi. Vieno tarkoittaa 'tyyntä', 'hentoa', 'pehmeää' ja 'hiljaista'.

    1900-luvun alussa nimi oli käytössä sekä miehillä että naisilla, mutta sitä on alun alkaen pidetty enemmän naisen nimenä. Pojille sitä annettiin eniten silloisessa Turun ja Porin läänissä. Suosituimmillaan Vieno oli 19001920-luvuilla. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908.

    Vuoden 2019 loppuun mennessä Vieno-nimen on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan saanut 15 154 naista ja noin 2 300 miestä.

  • Virpi

    10 326

    Virpi on suomalaisen naisen etunimi. Nimi tulee puun tai pensaan uutta/tuoretta oksaa tarkoittavasta sanasta virpi. Virpin nimipäivä on vuodesta 1950 ollut 12. marraskuuta. Marraskuuhun 2025 mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 10 325 naista on saanut nimekseen Virpi. Heistä yli puolet on 1960- tai 1970-luvulla syntyneitä. Virpi esiintyy myös sukunimenä. Marraskuussa 2025 tämä sukunimi oli 181 henkilöllä.

  • Vuokko

    9 172

    Vuokko on suomalainen naisen nimi, joka on ollut käytössä 1880-luvulta lähtien. Nimi on luontoaiheinen ja johtuu Etelä-Suomessa kevään symboliksi tulleen kasvisuvun nimestä vuokot. Vuokon nimipäivä on 2. toukokuuta, vuokkojen kukkimisaikana. Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Vuokko on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan ollut 9 003 naisella sekä 20 miehellä.