» naiset » v
Valborg
Valma
Valma on suomalainen naisen etunimi. Nimeä on arveltu alkuperältään luontoaiheiseksi, muunnokseksi unikkoa tarkoittavasta sanasta valmu.
Valman nimipäivä on 12. syyskuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on annettu 2 950 henkilölle. Lisäksi nimi on annettu alle 30 henkilölle muodossa Walma.
Valpuri
Valpuri on naisen etunimi. Valpurin nimipäivä on vappuna eli 1. toukokuuta. Nimi on muunnos germaanisesta nimestä Walburga, joka merkitsee linnoituksen valtiasta.. Nimen on tehnyt suosituksi katolinen pyhimys Valburg (710 - 25.2.779).
1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Valpuri on annettu 2925 henkilölle.
Vanamo
Vanamo on Suomessa käytössä sekä sukunimenä että naisen ja varsinkin aikaisemmin myös miehen etunimenä. Nimi johtuu kasvin nimestä vanamo. Vanamon nimipäivä on 3. elokuuta, samana päivänä kuin Linneankin, sillä kasvin tieteellinen nimi on Linnaea borealis, joka johtuu Carl von Linnén nimestä.
Vuoden 2009 loppuun mennessä etunimi Vanamo on annettu hieman yli 510 naiselle ja noin 30 miehelle. Henkilöitä, joiden sukunimi on Vanamo, on elossa 213.
Vanessa
Vanessa on naisen etunimi. Nimen on muodostanut irlantilainen kirjailija Jonathan Swift naisystävänsä Esther Vanhomrighin nimen pohjalta siten, että alkuosa Van saatiin sukunimstä, kun taas loppuosa -essa on muunnos nimestä Ester..
Vanessa on myös amiraaliperhosen suku.
Väestörekisterin mukaan nimi on annettu Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 1 118 henkilölle. Vanessan nimipäivä on vuodesta 2010 lähtien suomenruotsalaisen ja vuodesta 2015 lähtien myös suomenkielisen kalenterin mukaan 25. helmikuuta.
Vappu
Vappu on suomalainen naisen nimi, germaanisperäisen Valburg-nimen suomenkielinen muunnelma. Vapun nimipäivä on 1. toukokuuta, jolloin on myös juhlapäivä nimeltä vappu.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 6 720 henkilöä on saanut nimekseen Vappu. Nimi oli suosionsa huipulla välillä 1920–1939, jolloin sen sai yhteensä 2 713 henkilöä. Vuosina 2000-2009 nimen sai 109 henkilöä.
Varma
Varma on suomalainen etunimi. Varma kuuluu 1900-luvun alussa yleistyneisiin merkityssisältöisiin nimiin.
Varma on ollut käytössä sekä miehen että naisen etunimenä. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Varma on annettu hieman yli 180 miehelle ja noin 680 naiselle.. Vuoden 1946 etunimilain nojalla Oikeusministeriö on määrännyt Varman naisennimeksi, mutta vielä 2000-luvulla nimi on annettu muutamalle pojallekin. Suurin osa Varma-nimisistä, sekä miehistä että naisista, on kuitenkin 1900-luvun alkupuolella syntyneitä, ja nimi on hävinnyt käytöstä lähes kokonaan 1950-luvun jälkeen
Varma viettää nimipäivää 23. elokuuta.
Varpu
Varpu on suomalainen naisen etunimi, joka johtuu matalaa puuvartista kasvia tai lehtipuun oksaa tarkoittavasta sanasta varpu. Karjalassa sitä on käytetty myös Valpuri-nimen puhuttelumuotona, ja ortodoksit ovat pitäneet sitä Barbara-nimen vastineena.
Nimi Varpu on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 2351 henkilölle. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 1929 lähtien, ja nimipäivä on 20. syyskuuta.
Vaula
Vaula on suomalainen naisen etunimi, joka johtuu sanasta vaula. Sana on tarkoittanut köynnöskasvia, mutta myös vitsasta väännettyä rengasta. Nykyään sillä tarkoitetaan erästä naamakukkaisten heimoon kuuluvaa köynnöskasvisukua, vaulat (Asarina).
Sanan käyttöön etunimenä on todennäköisesti vaikuttanut Eino Leinon runo ”Marjatan laulu”, jossa esiintyy säe: ”Keinutan kehtoa, laulatan lasta, vaulussa vemmelpuun.”
Nimi Vaula on vuoden 2008 loppuun mennessä annettu noin 380 henkilölle. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 1950 lähtien. Nimipäivä oli aluksi 15. marraskuuta, mutta vuodesta 1995 lähtien 20. syyskuuta.
Veera
Veera on suomalainen naisen etunimi. Se on muunnos kansainvälisestä nimestä Vera, jota myös käytetään Suomessa.
Vera on alkujaan slaavilainen nimi ja merkitsee venäjäksi uskoa. Nimi liittyy myös latinan sanaan verus, joka merkitsee totuutta. Ortodoksisessa kirkossa tunnetaan uskoa symboloiva Veera-marttyyri, jonka kahdella sisaruksella oli toivoa ja rakkautta merkitsevät nimet.
Veeraa käytetään joskus myös Veronikan lempinimenä. Albaniassa Vera liittyy kesää merkitsevään sanaan.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 11 509 Veera-nimen saanutta naista ja muutama mies. Vastaavasti Vera-nimi on annettu 3 596 naiselle ja muutamalle miehelle. Vuonna 1997 Veera oli yksi kolmesta suosituimmasta tyttöjen ensimmäisestä etunimestä. Veera on ollut yleinen nimi etenkin Karjalassa..
Veeran suosituin lempinimi on Veeruska. Tuntemattomassa sotilaassa Rokka kutsuu erästä itäkarjalaista Veeraa nimellä Veerukka.
Vellamo
Vellamo on suomalainen naisen etunimi.
Vellamo kuuluu kansallisromanttisen kauden nimiin. Nimi on johdettu vettä kuvaavasta sanasta 'vellova'.
Ensimmäisen kerran Vellamo-nimeä ehdotettiin nimeksi 1864. Suomen almanakassa se on ollut vuodesta 1908.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Vellamo-nimen on saanut 1 715 naista ja hieman yli 50 miestä.
Vendla
Venla
Venla on suomalainen naisen etunimi. Venla viettää nimipäiväänsä 2. kesäkuuta. Almanakassa Venla on ollut vuodesta 1908 lähtien. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on annettu 5982 henkilölle. Nimi oli 1970-luvulle saakka varsin harvinainen, mutta vuonna 2006 Suomessa syntyneillä tytöillä se oli seitsemänneksi suosituin nimi.
Venla on ilmeisesti muunnos ruotsin kielessä esiintyvistä etunimistä Vendla ja Vendela, jotka juontavat juurensa germaanien slaaveista käyttämästä vendi-nimityksestä (vandaali). Nimen lähteenä voi olla myös paikannimi Wendelburga.
Vera
Veera on suomalainen naisen etunimi. Se on muunnos kansainvälisestä nimestä Vera, jota myös käytetään Suomessa.
Vera on alkujaan slaavilainen nimi ja merkitsee venäjäksi uskoa. Nimi liittyy myös latinan sanaan verus, joka merkitsee totuutta. Ortodoksisessa kirkossa tunnetaan uskoa symboloiva Veera-marttyyri, jonka kahdella sisaruksella oli toivoa ja rakkautta merkitsevät nimet.
Veeraa käytetään joskus myös Veronikan lempinimenä. Albaniassa Vera liittyy kesää merkitsevään sanaan.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 11 509 Veera-nimen saanutta naista ja muutama mies. Vastaavasti Vera-nimi on annettu 3 596 naiselle ja muutamalle miehelle. Vuonna 1997 Veera oli yksi kolmesta suosituimmasta tyttöjen ensimmäisestä etunimestä. Veera on ollut yleinen nimi etenkin Karjalassa..
Veeran suosituin lempinimi on Veeruska. Tuntemattomassa sotilaassa Rokka kutsuu erästä itäkarjalaista Veeraa nimellä Veerukka.
Verna
Verna on suomalainen naisen etunimi. Verna-nimi oli annettu vuoden 2007 heinäkuun loppuun mennessä 1 284 suomalaiselle naiselle ja alle viidelle miehelle. Verna on feminiinimuoto latinan sanasta vernus, ’keväinen’.
Veronika
Veronica on naisen etunimi, joka kirjoitetaan joissain maissa muodossa Veronika.
Veronica -nimiä on Suomessa annettu väestörekisterikeskuksen mukaan 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 1 494 ja Veronika nimiä 956. Veronica ja Veronika viettävät ruotsinkielisessä kalenterissa nimipäiväänsä 17. elokuuta.
Nimi Veronica on muunnos kreikkalaisesta nimestä Berenike, joka merkitsee voiton tuojaa, mutta sen on myös tulkittu johtuvan latinan sanoista vera icon, jotka tarkoittavat todellista kuvaa.. Pyhimyslegendan mukaan Pyhä Veronica kosketti Jeesuksen kasvoja liinalla, jolloin siihen muodostui hänen kuvansa.
Vesta
Viena
Viena on suomalainen naisen etunimi. Nimi on mahdollisesti muunnelma nimestä Vieno, mutta viittaa toisaalta myös Vienan Karjalaan.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Viena-nimen on saanut noin 600 naista ja alle 15 miestä.
Vieno
Vieno on suomalainen naisen ja miehen etunimi.
Vieno kuuluu 1800-luvun lopulla yleistyneisiin uudisnimiin, joissa lapselle toivottiin hyvää ominaisuutta kuvaava nimi. Vieno tarkoittaa 'tyyntä', 'hentoa', 'pehmeää' ja 'hiljaista'.
1900-luvun alussa nimi oli käytössä sekä miehillä että naisilla, mutta sitä on alun alkaen pidetty enemmän naisen nimenä. Pojille sitä annettiin eniten silloisessa Turun ja Porin läänissä. Suosituimmillaan Vieno oli 1900–1920-luvuilla. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Vieno-nimen on saanut noin 16 800 henkilöä, joista alle 2300 on miehiä.
Viivi
Viivi on suomalainen naisen etunimi. Viivin nimipäivä on 2. toukokuuta. Nimen ruotsinkielinen vastine on Vivi, jonka nimipäivä on ruotsinkielisen kalenterin mukaan samana päivänä. Vuoden 2010 loppuun mennessä nimi Viivi on Suomessa annettu 5966 ja Vivi 1010 henkilölle
Viktoria
Viktoria tai Victoria on latinalaisperäinen naisen etunimi. Alun perin kyseessä on voittajaa tarkoittavan miehennimen Victorius (Victor) naispuolinen vastine, mutta myöhemmin se on käsitetty johtuvaksi suoraan voittoa tarkoittavasta latinan sanasta victoria. Victoria oli myös roomalaisten voiton jumalattaren nimi, mutta kristityissä maissa nimen teki alkujaan suosituksi Pyhä Victoria, 300-luvulla Pohjois-Afrikassa elänyt marttyyri ja pyhimys. Nimi on laajalti Euroopassa ollut vanhastaan yleinen, mutta englanninkielisissä maissa se yleistyi vasta 1800-luvulla, kuningatar Viktorian aikana. Kirjoitettuna Victoria nimi esiintyy muun muassa englannin- ja espanjankielisissä maissa, muodossa Viktoria pääasiassa Saksassa ja pohjoismaissa.
Suomessa on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan ollut vuoden 2009 loppuun mennessä kirjoilla 3046 Viktoria-nimistä ja 2507 Victoria-nimistä naista. Nimeä ei kummassakaan muodossa ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Viktorian nimipäivä on 22. maaliskuuta.
Vilhelmiina
Vilhelmiina, eri kielissä myös Vilhelmina tai Wilhelmina, on naisen etunimi. Vilhelmiinan nimipäivä on 26. toukokuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Vilhelmiina oli Suomessa annettu 20 692 naiselle ja muutamalle miehelle. Lisäksi on ollut 8 919 Vilhelmina-nimistä naista ja muutama mies, 2 517 Wilhelmiinaa ja 1 983 Wilhelminaa.
Vilhelmina
Vilhelmina on samannimisen Vilhelminan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Västerbottenin läänissä ja Lapin historiallisessa maakunnassa Pohjois-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 3 657 asukasta.
Vilhelmina oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kauppala.
Vilja
Vilja on suomalainen naisen etunimi. Muinaissuomalaisena aikana se oli miehen nimi, mutta tuli 1800-luvun lopulla käyttöön naisen nimenä. Nimi johtuu ilmeisesti sanasta vilja, joka tärkeän viljelyskasviryhmän lisäksi tarkoittaa myös runsautta (esimerkiksi johdannaisessa viljalti). Toisaalta nimen alkuperä saattaa Suomessakin liittyä myös ruotsin ja muiden germaanisten kielten sanaan vilja, joka merkitsee tahtoa ja joka on Keski-Euroopassakin ollut käytössä miehen etunimenä
Suomalaisessa almanakassa nimi Vilja on ollut vuodesta 1951 lähtien. Aluksi nimipäivä oli 27. elokuuta, mutta vuonna 1995 se siirrettiin nykyiselle paikalleen 12. syyskuuta. 1900-luvun lopulta vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on annettu 1293 henkilölle, jotka kaikki ovat naisia.
Vilma
Vilma ja Wilma ovat naisten etunimiä. Vilma on muunnettu nimestä Vilhelmiina. Nimi tarkoittaa historiallisesti tahtoa ja kypärää.
Suomessa Vilman nimipäivä on 26. toukokuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on annettu 7 798 henkilölle. Lisäksi muodossa Wilma nimi on annettu 1 616 henkilölle.
Viola
Viola voi tarkoittaa ainakin seuraavia asioita:
- Viola (nimi), naisen etunimi
- Viola, sukunimenä:
- Emanuela Viola (s. 1972), italialainen uimari
- Enrique Fernández Viola (1912-1985), uruguaylainen jalkapalloilija ja valmentaja
- Giovanni Viola (1926-2008), italialainen jalkapallomaalivahti
- Roberto Eduardo Viola (1924-1994), Argentiinan presidentti 1981
- Viola, orvokkien kasvisuku
- Viola, alttoviulu
- Viola da gamba, vanhoja jousisoittimia
- Viola d'amore, 14-kielinen jousisoitin
- Viola Profonda, alttoviulua muistuttava jousisoitin
- Viola (jalkapalloilija), Paulo Sérgio Rosa, brasilialainen jalkapalloilija
- Viola (yhtye), suomalainen yhtye
- VIOLA - Suomen kansallisdiskografia
- Viola, Valion valmistama sulatejuusto
* Viola Formula Racing, italialainen pikkuformulatalli
Virpi
Virpi on suomalaisen naisen etunimi. Nimi johtuu ohutta puun tai pensaan oksaa tarkoittavasta sanasta virpi. Virpin nimipäivä on vuodesta 1950 ollut 12. marraskuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 10 340 naista on saanut nimekseen Virpi.
Virva
Virva on sekä suomalainen naisen etunimi että myös sukunimi. Virvan nimipäivä on vuodesta 1950 ollut 2. maaliskuuta. Nimi juontuu luultavasti virvatulista. Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Virva on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä noin 1130 henkilölle.
Virve
Virve on suomalainen naisen etunimi. Virven nimipäivä on 2. maaliskuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen järjestelmään oli Virve merkitty noin 2540 kertaa naisen nimenä.
Kalevalan viideskolmatta runossa mainitaan virve merkityksessä puun uusi, nuori ja tuore oksa.
"Jo tuon näen kyselemättä, arvoan anelematta: toit käkösen tullessasi, sinisotkan suojassasi, vihannimman virven latvan vihannasta virviköstä, tuorehimman tuomen lehvän tuorehesta tuomikosta."
Kirjailija Aino Kallas toi nimen Virosta Suomeen antamalla sen tyttärelleen nimeksi.
Vivan
Viveka
Viveka on naisen etunimi. Suomalaisessa kalenterissa sillä ei ole nimipäivää, mutta suomenruotsalaisessa kalenterissa Vivekan nimipäivä on 26. kesäkuuta. Nimi on annettu Suomessa yhteensä noin 700 naiselle ja alle viidelle miehelle.
Vivi
Viivi on suomalainen naisen etunimi. Viivin nimipäivä on 2. toukokuuta. Nimen ruotsinkielinen vastine on Vivi, jonka nimipäivä on ruotsinkielisen kalenterin mukaan samana päivänä. Vuoden 2010 loppuun mennessä nimi Viivi on Suomessa annettu 5966 ja Vivi 1010 henkilölle
Vivian
Vivian on naisen etunimi, jonka nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 2. toukokuuta. Suomessa nimi Vivian on Väestörekisterikeskuksen mukaan annettu vuoden 2009 loppuun mennessä noin 900 henkilölle. Nimi Vivian tulee latinan sanasta vivus, elävä.
Vivian on myös paikkakunnan nimi USA:ssa Länsi-Virginiassa.
Vuokko
Vuokko on suomalainen naisen nimi. Vuokon nimipäivä on 2. toukokuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Vuokko on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan ollut 8 734 naisella sekä 20 miehellä.