» naiset » s
Saana
Saana on suomalainen naisen nimi. Nimi on keksitty todennäköisesti Saanatunturin ja samantyylisten nimien kuten Jaanan ja Sannan innoittamana. Saanan nimipäivä on 17. lokakuuta yhdessä Sainin kanssa. Se on otettu kalenteriin 1984. Nimi Saana on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 3528 naiselle.
Saana (Sána) tarkoittaa pohjoissaamen kielellä kääpäsientä.
Saara
Saara on naisen etunimi, joka lisättiin Suomen almanakkaan vuonna 1852. Nimi tulee heprean hienoa rouvaa tai prinsessaa merkitsevästä sanasta. Nimi on ollut lähes alkuperäisessä muodossaan käytössä yli 4 000 vuotta vanha ja tunnetaan lähes kaikkialla maailmassa, useimmissa maissa kuitenkin muodossa Sara tai Sarah.
1800-luvun lopulta vuoden 2009 loppuun mennessä Saara-nimi on annettu 18 974 suomalaiselle naiselle.
Sabina
Sabina on naisen etunimi, joka johtuu Italiassa muinoin asuneesta kansasta, sabiineista.
Suomessa nimi Sabina on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1321 naiselle ja alle viidelle miehelle. Nimeä ei ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Sabinan nimipäivä on 27. lokakuuta.
Sade
Säde
Säde on suomalainen naisen etunimi. Nimi johtuu sanasta säde, joka viittaa erityisesti auringon säteilyyn.
Vuoden 2008 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 1 565 Säde-nimistä naista ja hieman yli 10 miestä.
Saga
Saaga tai Saga on pohjoismaissa esiintyvä naisen etunimi. Nimi johtuu sanasta saga, joka merkitsee varsinaisesti Norjan ja Islannin viikinkiajan ja varhaisen keskiajan historiaan liittyviä kaunokirjallisia kertomuksia, saagoja, mutta joka ruotsin kielessä tarkoittaa myös satua. Alun perin sana on merkinnyt näkijää, ja Saga oli skandinaavisessa mytologiassa myös runouden ja historian jumalattaren nimi, joka toisinaan on samastettu myös Freijan kanssa. Saaga on nimen suomenkielinen muoto, muissa kielissä nimi esiintyy muodossa Saga.
Suomessa nimi Saaga on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 482 ja Saga 3354 henkilölle. Vuodesta 2015 lähtien Saagan nimipäivä on suomenkielisen kalenterin mukaan 17. lokakuuta, joka jo ennestään on ollut suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Sagan nimipäivä.
Saija
Saija on suomalainen naisen etunimi, alun perin Saara-nimen puhuttelumuoto.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan etunimen Saija on saanut 4127 henkilöä.
Saila
Saila on suomalainen naisen etunimi, joka on muodostettu Aila- ja Laila-nimien mukaelmana.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan etunimen Saila on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut saanut 2306 henkilöä.
Saima
Saima on suomalainen naisen etunimi.
Saima on alkavan suomalaisuuskauden nimiä ja se on syntynyt mahdollisesti J. V. Snellmanin perustaman Saima-lehden mukaan, jonka nimi viittaa Saimaaseen.
Etunimenä Saima tuli käyttöön 1850-luvulla ja se esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa vuosina 1882–1883. Suomen almanakkaan se pääsi 1908 ja nimi oli suosittu 1880–1910-luvuilla. Saima on kulkeutunut Viroon 1920-luvulla, jossa se tuli yleiseen käyttöön.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Saima-nimen on saanut 12 612 naista ja alle viisi miestä.
Saimi
Saimi on suomalainen naisen etunimi, joka on syntynyt muunnelmana nimestä Saima. Nimi oli jonkin verran käytössä jo 1800-luvun lopulla.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Saima-nimen on saanut 10 214 naista ja alle viisi miestä. Suurin osa tämän nimisistä henkilöistä on syntynyt 1900-luvun alkupuoliskolla.
Saini
Saini on suomalainen naisen etunimi, alkujaan Saimi-nimen muunnelma.. Se on otettu kalenteriin 1929. Nimi Saini on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu nimi Saini on annettu 1100 naiselle ja ainakin yhdelle miehelle.
Salla
Salla on suomalaisen naisen etunimi. Se on mahdollisesti muunnos nimestä Saara, mutta sen syntyyn on vaikuttanut myös Lapin tunnettu paikannimi Salla. Salla tarkoittaa syliä pohjoissaameksi.
Vuoden 2012 elokuuhun mennessä Salla-nimen on Väestörekisterikeskuksen mukaan saanut noin 5 800 henkilöä.
Salli
Salli on naisen etunimi. Se on lähinnä suomalainen muoto Saara-nimen englantilaisesta mukaelmasta Sally, mutta esiintyy tässäkin muodossa myös englanninkielisissä maissa. Sallin nimipäivä on 19. heinäkuuta.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Salli-nimen on Väestörekisterikeskuksen mukaan saanut 5 006 naista ja ainakin kaksi miestä. Sally-nimisiä on ollut Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 1 246.
Sally
Salli on naisen etunimi. Se on lähinnä suomalainen muoto Saara-nimen englantilaisesta mukaelmasta Sally, mutta esiintyy tässäkin muodossa myös englanninkielisissä maissa. Sallin nimipäivä on 19. heinäkuuta.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Salli-nimen on Väestörekisterikeskuksen mukaan saanut 5 006 naista ja ainakin kaksi miestä. Sally-nimisiä on ollut Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 1 246.
Salme
Salme on naisen etunimi.
Salme tulee viron salm-sanasta,lähde? joka merkitsee 'runoa'. Lisäksi nimi yhdistetään salmea tarkoittavaan sanaan väin, jolloin Salme tarkoittaisi 'salmen neitoa' (viroksi väina neiu). Salme on vanhoissa virolaisissa kansanrunoissa sekä kansalliseepoksessa Kalevipoegissa esiintyvä nimi. Kansanrunojen Salme-neitoa kosivat aurinko, kuu ja tähdet.
Mahdollisesti heimoharrastuksen innoittamana nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882 ja Suomen almanakassa Salme on ollut vuodesta 1908 lähtien. Suosituimmillaan nimi oli 1920–1940-luvuilla.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Salme-nimen on saanut 9 169 naista ja noin 20 miestä.
Sandra
Sandra on naisen etunimi. Se oli suomenkielisessä almanakassa vuosina 1929–1949 ja uudestaan vuodesta 2010. Sandra on alun perin lyhennelmä nimestä Aleksandra. Sandra on annettu Suomessa nimeksi vuoden 2012 loppuun mennessä 3 464 naiselle. Nimi yleistyi Suomessa 1980- ja 1990-luvuilla.
Sanelma
Sanelma on suomalainen naisen etunimi. Nimi on ilmeisesti syntynyt Anelma-nimen mallin mukaisesti ja sen vaikutuksesta.. Nimestä on varsinkin Pohjanmaalla käytössä myös lyhempi muoto Nelma.
Vuodesta 1973 lähtien Sanelman nimipäivä on 5. elokuuta.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Sanelma-nimen on saanut 8 769 henkilöä.
Sanna
Sanna on skandinaavinen naisen etunimi. Sanna on lyhenne kansainvälisestä nimestä Susanna, joka on hepreaa ja tarkoittaa liljaa. Sanna voi myös olla johdos ruotsin kielen sanasta sann, joka merkitsee "totta". On myös esitetty, että Sanna olisi hellittelymuoto venäläisestä Aleksandrasta.
Suomessa on Väestörekisterikeskuksen Väestötietojärjestelmään merkitty vuoden 2009 loppuun mennessä 25 238 Sanna-nimistä naista ja muutama mies. Sanna oli verrattain harvinainen nimi 1960-luvulle asti, jolloin sen suosio lähti kasvuun. Kun aiemmin nimi annettiin joillekin kymmenille tyttövauvoille vuodessa, 1970-luvun alussa nimen sai jo monta sataa ja saman vuosikymmenen lopussa yli tuhat lasta vuosittain. 1980-luvulta alkaen nimi on annettu yhä harvemmille lapsille. Vuosina 2000-2012 nimen sai enää 56 lasta.
Sanni
Sanni on suomalainen naisen etunimi. Nimi on muunnelma Susannasta tai Sandrasta.
Susannan alkuperä on heprean liljaa merkitsevässä sanassa. Sandra puolestaan juontaa Aleksandrasta, jonka taustalla on ”puolustavaa miestä” merkitsevä kreikkalainen miehen nimi Alexandros.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Sanni-nimen suosio on vaihdellut eri vuosikymmeninä. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 9 781 Sanni-nimistä naista.
Sara
Sara on kansainvälinen naisen etunimi. Sara on muunnos nimestä Sarah, joka merkitsee hepreaksi hienoa rouvaa tai prinsessaa (שָׂרָה).
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 12 418 Sara-nimistä naista ja ainakin yksi mies. Nimi yleistyi huomattavasti 1980-luvulla, ja sen suosio jatkuu edelleen. Suomessa nimen vanhastaan yleisempi muunnos on Saara.
Sari
Sari on suomalainen naisen etunimi. Se on muoto nimestä Saara, joka on yli 4000 vuotta vanha raamatullinen nimi. Saara tarkoittaa hepreaksi ruhtinatarta ja otettiin suomalaiseen almanakkaan heinäkuun 19. päivälle vuonna 1852. Nimi Sari lisättiin samalle päivälle vuonna 1964.
Vuoden 2012 loppuun mennessä nimi Sari on annettu noin 31 350 suomalaiselle naiselle ja alle 20 miehelle. Suurin osa Sareista on syntynyt 1960- ja 1970-luvuilla.
Satu
Satu on suomalainen naisen etunimi. Sadun alkuperä on suomen kielen sana satu (eli tarina). Satu ja Taru ovat suomalaisia vastineita ruotsalaisille nimelle Saga.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 26 467 Satu-nimistä naista ja alle 10 miestä Yli puolet Saduista on nimetty 1960- tai 1970-luvulla. Satu-nimeä voidaan taivuttaa sekä astevaihtelullisena että astevaihteluttomana, mutta astevaihtelullista taivutusta pidetään parempana.
Seija
Seija on suomalainen naisen nimi, jonka nimipäivää vietetään 13. joulukuuta. Nimen on muodostanut kouluneuvos Yrjö Karilas, ja aiheena olivat toisaalta muinaisroomalaisen oraiden jumalattaren nimi Seia, toisaalta harvinaiseksi käynyt, vielä Lönnrotin sanakirjassa esiintynyt suomen kielen sana seijas (sees, selkeä)..
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Seija on annettu 29 383 naiselle. Kaksi ensimmäistä Seijaa kastettiin vuonna 1912, ja suosituin nimi oli vuonna 1948, jolloin syntyi 1 269 Seijaa. Seija tunnetaan Suomessa myös harvinaisena sukunimenä.
Selja
Selja on suomalainen naisen etunimi sekä sukunimi. Nimi on mahdollisesti Cecilia-nimen muunnelma tai johtuu kasvisuvun nimestä seljat (Sambucus).
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 499 henkilöä on saanut etunimekseen Selja, joista kaikki ovat naisia.
Selma
Selma on naisen etunimi.
Nimi on kelttiläistä alkuperää ja tuli yleisemmin tunnetuksi Macphersonin vuonna 1765 julkaisemasta runokokoelmasta Ossianin laulut. Siinä se esiintyy paikannimenä, mutta tuli pian käyttöön myös naisen etunimenä. Suomessa sen yleistymiseen ovat vaikuttaneet myös eräät Franzénin ja Topeliuksen runot, joissa nimi esiintyy, erityisesti Topeliuksen vuonna 1845 julkaisema Ljungblommor.
Nimi Selma otettiin almanakkaan vuonna 1857, ja nimipäivä on 5. joulukuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Selma-nimen on Suomessa saanut 10 973 naista ja muutama mies. Nimi on ollut yleinen varsinkin ennen vuotta 1920 syntyneillä.
Senja
Senja on suomalainen naisen etunimi.
Senja on karjalainen muunnos kreikkalaisperäisestä nimestä Xenia, joka tarkoittaa vieraanvaraisuutta.
Senja on ollut käytössä koko maassa, eniten Itä-Suomen ortodoksisilla alueilla. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1950.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Senja-nimen on saanut 6 443 henkilöä.
Senni
Senni on suomalainen naisen etunimi.
Senni on karjalainen muunnos kreikkalaisestä nimestä Eugenia, jonka merkitys on 'korkeasukuinen'. Toisinaan nimeä on käytetty Ksenian muunnoksena eli Senjan rinnakkaisnimenä. Virossa Senni voi olla myös Jennyn muunnos.
Suomen almanakassa Senni on ollut vuodesta 1950 ja 1900-luvun lopulla nimi koki uuden nousun, kun vanhat nimet tulivat muotiin.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Senni-nimen on saanut 2 033 naista ja ainakin yksi mies.
Signe
Signe on naisen etunimi.
Signe tulee muinaisskandinaavisesta nimestä Sighne, joka tarkoittaa 'voittajatarta'. Nimi koostuu sanoista sig ('voitto') ja ny ('uusi').
Ruotsissa nimen käyttö yleistyi 1800-luvun lopulla ja Signe pääsi siellä almanakkaan 1901. Suomen almanakassa Signe on ollut 1909–1928 ja uudelleen vuodesta 1973 lähtien. Nimipäivä on 23. elokuuta
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Suomessa on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä Signe-nimen on saanut 5 420 henkilöä.
Signhild
Sigrid
Sigrid on skandinaavinen naisen etunimi. Nimi on peräisin muinaisnorjalaisesta nimestä Sigríðr, joka muodostuu "voittoa" ja "kaunista" merkitsevistä sanoista.
Vuoden 2012 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 5 059 Sigrid-nimistä naista ja muutama mies. Suurin osa Suomen Sigrideistä on syntynyt ennen vuotta 1920.
Siiri
Siiri on suomalainen naisen etunimi.
Siiri on suomalaisversio skandinaavisesta nimestä Sigrid. Ruotsin kielessä nimi esiintyy kirjoitettuna Siri. Sigrid puolestaan juontaa muinaisnorjalaisesta nimestä Sigríðr, joka muodostuu "voittoa" ja "kaunista" merkitsevistä sanoista.
Suomessa on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä rekisteröity 15 284 Siiri-nimen saanutta henkilöä. Lisäksi muodossa Siri on annettu 733 naiselle ja muutamalle miehelle.
Silja
Silja on suomalainen naisen etunimi. Siljan nimipäivä on 22. marraskuuta. Vuoden 2012 joulukuun 10. päivään mennessä on Väestörekisterikeskuksen mukaan 7 024 henkilöä saanut etunimekseen Silja, kaikki ovat naisia.
Alkuperältään nimi on Cecilian kansanomainen lyhentymä, joka perustuu nimen vanhaan ääntämistapaan ”Sesílja”. Vastaava nimimuoto esiintyy myös viron ja friisin kielissä. F. E. Sillanpään vuonna 1931 ilmestynyt romaani Nuorena nukkunut kasvatti nimen suosiota.
Silva
Silva on naisen etunimi, latinalaisperäinen Sylvia-nimen muunnelma. Suomessa nimi Silva on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 467 naiselle ja noin 30-40 miehelle. Silvan nimipäivä on 8. elokuuta. Silva on varsinkin espanjan- ja portugalinkielisissä maissa myös yleinen sukunimi, joka on käytössä myös muodossa da Silva.
Sini
Sini on suomalainen naisen nimi, joka on syntynyt lyhentymänä nimestä Sinikka. Sini-nimeä käytettiin ennen Sinikan hellittelynimenä. Molemmat nimet pohjautuvat värin nimeen sininen. Vuoden 2009 loppuun mennessä Sini on annettu nimeksi 8 781 ihmiselle, jotka kaikki ovat naisia.
Sinikka
Sinikka on suomalainen naisen etunimi, joka on muodostettu värin nimestä sininen.lähde? Nimen on tehnyt tunnetuksi Eino Leino, joka vuonna 1907 kirjoittamassa Lalli -näytelmässä se esiintyy päähenkilön tyttären nimenä.. Myöhemmin nimestä on syntynyt myös lyhennelmä Sini. Nimi Sinikka on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 55 081 henkilölle.
Siri
Siiri on suomalainen naisen etunimi.
Siiri on suomalaisversio skandinaavisesta nimestä Sigrid. Ruotsin kielessä nimi esiintyy kirjoitettuna Siri. Sigrid puolestaan juontaa muinaisnorjalaisesta nimestä Sigríðr, joka muodostuu "voittoa" ja "kaunista" merkitsevistä sanoista.
Suomessa on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä rekisteröity 15 284 Siiri-nimen saanutta henkilöä. Lisäksi muodossa Siri on annettu 733 naiselle ja muutamalle miehelle.
Sirja
Sirja on alkujaan virolainen, nykyään myös Suomessa esiintyvä naisen etunimi, muunnos virolaisesta nimestä Sirje.
Suomenkielisessä kalenterissa Sirjan nimipäivä on 30. syyskuuta. Vuosina 1900-2008 nimi on annettu Suomessa väestörekisterin mukaan 583 naiselle. Nimi Sirje on annettu noin 410 naiselle
Nimeä Sirja on pidetty muunnoksena virolaisesta nimestä Sirje, joka on peräisin virolaisesta kansanrunosta "Sinisirje linnukene". Etunimeksi Sirjeä ehdotti Julius Mägiste vuonna 1929., mutta Suomessa nimi Sirja oli jonkin verran käytössä jo ennen sitä.
Sirkka
Sirkka on suomalainen naisen etunimi. Nimen alkuperä liittynee 1800-luvun lopulla ilmestyneeseen satukirjaan Prinsessa Lumisirkku ja kääpiöt. Lumisirkusta tuli Lumikki, mutta Sirkku jäi tytönnimeksi.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 35 390 henkilöä on saanut etunimekseen Sirkka, joista kaikki ovat naisia.
Sirkku
Sirkku on suomalainen naisen etunimi. Sirkka ~ sirkku -sanapari tarkoittaa myös alku- eli itulehteä. Luonnossa ne esiintyvät eri lajien nimissä, kuten heinäsirkka ja keltasirkku.
Vuoden 2009 loppuun mennessä sen on Väestörekisterikeskuksen mukaan saanut etunimekseen 4401 naista ja muutama mies. Suosituimmillaan nimi oli 1940–60-luvuilla. Sirkun suosio on ollut huomattavasti vähäisempi kuin sisarnimi Sirkan.
Sirkku-nimen alkuperä luultavasti löytyy kirjallisuudesta. Suomessa ilmestyi vuonna 1877 satukirjanen Prinsessa Lumisirkku ja kääpiöt, josta sen arvellaan irtautuneen naisen nimeksi.
Sirpa
Sirpa on suomalainen naisen etunimi. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa oli ollut hieman 26 500 Sirpa-nimistä naista ja muutama mies Sirpan nimipäivä on 15. syyskuuta.
Siru
Siru on suomalainen naisen etunimi. Etunimenä se on lyhentymä Siiri-nimen hyväilymuodosta Sirukka, Siiri taas on suomalainen muoto skandinaavisesta nimestä Sigrid..
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on nimi Siru annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 1000 henkilölle. Almanakkaan nimi lisättiin vuonna 2010, ja Sirun nimipäivä on 30. syyskuuta.
Sisko
Sisko on suomalainen naisen etunimi. Nimi johtuu lähisukulaisuutta merkitsevästä sanasta sisko eli sisar, joka on tullut käyttöön myös etunimenä samaan tapaan kuin Veli esiintyy miehen etunimenä. Siskon nimipäivä on 26. marraskuuta.
Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sisko on Suomessa annettu 29 540 henkilölle.
Sissi
Siv
Sivi on suomalainen naisen etunimi. Nimeä on pidetty skandinaavisen Siv-nimen suomalaisena vastineena, mutta sen syntyyn on mahdollisesti vaikuttanut myös muinaissuomalainen nimi Siviä. Skandinaavinen nimi Siv tarkoittaa varsinaisesti sukulaista tai vaimoa, mutta on tunnettu myös muinaisskandinaavisen jumalan Torin puolison nimenä.
Suomessa nimi Sivi on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 145 henkilölle. Nimi Siv on annettu 1604 henkilölle, joista viisi on miehiä.
Sivi
Sivi on suomalainen naisen etunimi. Nimeä on pidetty skandinaavisen Siv-nimen suomalaisena vastineena, mutta sen syntyyn on mahdollisesti vaikuttanut myös muinaissuomalainen nimi Siviä. Skandinaavinen nimi Siv tarkoittaa varsinaisesti sukulaista tai vaimoa, mutta on tunnettu myös muinaisskandinaavisen jumalan Torin puolison nimenä.
Suomessa nimi Sivi on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 145 henkilölle. Nimi Siv on annettu 1604 henkilölle, joista viisi on miehiä.
Siviä
Siviä on suomalainen naisen etunimi, joka pohjautuu suomen kielen adjektiiviin siveä. Nimi oli suomalaisessa nimipäiväkalenterissa 15. tammikuuta vuosina 1908-1949. Vuoden 2013 helmikuuhun mennessä Siviä-nimeä on annettu alle 12 118 henkilölle, joista 12 113 on ollut naisia. Siveä-muodon on saanut alle 140 henkilöä.
Nimi oli yleisimmillään 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa, nykyään se on melko harvinainen ilmeisesti sanan vanhahtavuuden takia.
Sofia
Sofia on naisen etunimi, joka tulee viisautta merkitsevästä kreikkalaisesta sanasta. Nimi esiintyy useissa maissa myös kirjoitusasussa Sophia.
Vuoden 2012 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Sofia-nimen on Suomessa saanut 83 007 naista ja ainakin viisi miestä.
Sofie
Sohvi
Sohvi on suomalainen naisen etunimi, kansanomainen muunnelma kreikkalaisperäisestä nimestä Sofia, joka merkitsee 'viisautta'.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Sohvi-nimen on Suomessa saanut 1825 henkilöä, jotka kaikki ovat naisia..
Soila
Soile on suomalainen naisen etunimi. Nimestä on käytössä myös muunnokset Soila ja Soili.
Nimi Soile on ollut käytössä 1800-luvulta lähtien, muut muunnelmat ovat uudempia. Nimen alkuperäisenä aiheena on saattanut olla revontulten loimua tarkoittava sana soile tai soilu, tai mahdollisesti myös veden pinnan ja aaltojen liikettä tarkoittava verbi soilua. Lisäksi nimen syntyyn on voinut vaikuttaa koristekasvin nimi soilikki.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Soile-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 5633 ihmistä. Nimi Soila on annettu 535 ja Soili noin 3870 henkilölle.
Soile
Soile on suomalainen naisen etunimi. Nimestä on käytössä myös muunnokset Soila ja Soili.
Nimi Soile on ollut käytössä 1800-luvulta lähtien, muut muunnelmat ovat uudempia. Nimen alkuperäisenä aiheena on saattanut olla revontulten loimua tarkoittava sana soile tai soilu, tai mahdollisesti myös veden pinnan ja aaltojen liikettä tarkoittava verbi soilua. Lisäksi nimen syntyyn on voinut vaikuttaa koristekasvin nimi soilikki.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Soile-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 5633 ihmistä. Nimi Soila on annettu 535 ja Soili noin 3870 henkilölle.
Soili
Soile on suomalainen naisen etunimi. Nimestä on käytössä myös muunnokset Soila ja Soili.
Nimi Soile on ollut käytössä 1800-luvulta lähtien, muut muunnelmat ovat uudempia. Nimen alkuperäisenä aiheena on saattanut olla revontulten loimua tarkoittava sana soile tai soilu, tai mahdollisesti myös veden pinnan ja aaltojen liikettä tarkoittava verbi soilua. Lisäksi nimen syntyyn on voinut vaikuttaa koristekasvin nimi soilikki.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Soile-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 5633 ihmistä. Nimi Soila on annettu 535 ja Soili noin 3870 henkilölle.
Sointu
Sointu on suomalainen naisen, aikaisemmin myös miehen etunimi, jonka perustuu musiikkitermiin sointu. Nimi Sointu on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 2 212 naiselle ja noin 140 miehelle. Soinnun nimipäivä on 25. lokakuuta. Almanakassa se on ollut vuodesta 1929.
Solja
Solja on suomalainen naisen etunimi, joka otettiin nimipäiväkalenteriin vuonna 1950 tammikuun 15. päivälle. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on ollut kirjoilla vuoteen 2009 mennessä noin 250 Solja-nimistä henkilöä. Suosituimmillaan nimi on ollut 1960–1970-luvuilla.
Solja lienee alkuperältään vanha hämäläinen muoto muinaissuomalaisesta nimestä Sotia. Se on säilynyt suku- ja paikannimessä Soljala ja tullut sitä kautta uudelleen käyttöön etunimenä 1900-luvulla. Kustaa Vilkunan mukaan merkittävä vaikuttaja nimen yleistymisessä oli professori Martti Rapola, jonka tytär ristittiin Soljaksi vuonna 1944.
Solveig
Solveig on pohjoismainen naisen etunimi. Nimi on yhdistetty sanoista salv ja veig, joista ensimmäinen tarkoittaa taloa tai salia, jälkimmäinen taistelua tai voimaa. Myöhemmin nimen on kuitenkin tulkittu viittaavan myös auringon rataa tarkoittaviin sanoihin sol ja veg. Nimen on tehnyt suosituksi varsinkin Ibsenin näytelmässä Peer Gynt esiintyvä, Edvard Griegin säveltämä Solveigin laulu.
Suomessa nimi Solveig on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2009 loppuun mennessä lähes 3000 henkilölle. Solveigin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 3. syyskuuta.
Sonja
Sonja on naisen etunimi.
Sonja (ven. Соня) on alkujaan venäläinen hellittelymuoto kreikkalaisesta nimestä Sofia, joka merkitsee 'viisautta ja itseluottamusta'. Nimi on ollut käytössä muun muassa Saksassa, Sloveniassa, muissa Pohjoismaissa sekä englanninkielisissä maissa useimmiten muodossa Sonia.
Sonjan nimipäivä on 15. toukokuuta. Nimi otettiin Suomen ruotsinkieliseen kalenteriin aikaisemmin kuin suomenkieliseen, jonne Sonja pääsi 1964.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Sonja-nimen saanut 9 138 naista ja muutama mies.
Sorja
Sorja on suomalainen naisen etunimi. Nimi on saatu suomalaisesta ylätyylisestä sanasta sorja, joka merkitsee solakkaa, sirorakenteista tai viehättävän kaunista.. Sorjaa ehdotettiin naisennimeksi jo 1870-luvulla. Alun perin muoto oli Sorea. Almanakkaan se otettiin vuonna 1950, ja nimipäivä on 30. syyskuuta. Myöhemmin rinnalle tuli Sirja. Sorja on käytössä myös sukunimenä.
Vuosina 1900-2009 nimi on annettu Suomessa väestörekisterin mukaan 104 naiselle ja ainakin yhdelle miehelle.
Stella
Stella on tähteä tarkoittava latinan kielen sana.
Sanaa käytetään myös seuraavissa merkityksissä:
- Stella, naisen etunimi
- Stella, joensuulainen yhtye
- Kauppakeskus Stella, kauppakeskus Mikkelissä
- Stella, tsolpideemin myyntinimi
- Stella Artois, belgialainen olutmerkki
- Stella, kunta Italian Liguriassa
- L/A Stella, Korppoon ja Houtskarin alueella liikennöivä lautta
- Stella, sukunimenä:
- Elisa Stella, venezuelalainen näyttelijä
- Frank Stella, yhdysvaltalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä
- Stella, yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1950
- Stella, kreikkalainen elokuva vuodelta 1955
- Stella, yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1990
Stina
Stina on naisen etunimi, skandinaavinen lyhentymä nimestä Kristina tai muista samoin loppuvista nimistä. Stinan nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 24. heinäkuuta. Suomessa nimi Stina on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1689 henkilölle.
Suoma
Suoma on suomalainen naisen etunimi, joka on tullut käyttöön 1800-luvulla. Suoman nimipäivä on 8. huhtikuuta. Nimen keksijänä pidetään Antero Wareliusta, joka antoi sen vuonna 1849 syntyneelle tyttärelleen, jota hän piti ”Jumalan suomana lahjana”. Väestörekisterikeskuksen mukaan vuoden 2009 loppuun mennessä 5 260 suomalaista naista ja alle kymmenen miestä oli saanut nimen Suoma.
Suometar
Suometar on suomalainen naisen etunimi, joka varsinaisesti tarkoittaa suomalaista naista. Nimenä se on tullut käyttöön virolaisen Salme-kansanrunon vaikutuksesta, jonka Elias Lönnrot 1830-luvulla suomensi nimellä Suomettaren kosijat. Vuonna 1847 nimi Suometar tuli käyttöön myös tuolloin perustetun suomenkielisen sanomalehden nimenä, joka oli myöhemmän Uuden Suomen edeltäjä.
Suomettaren nimipäivä on 8. huhtikuuta, joka on myös Suoman nimipäivä. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen mukaan 158 henkilöä saanut nimen Suometar.
Susanna
Susanna on kansainvälinen naisen etunimi. Se on alun perin hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa liljaa. Ulkomailla Susanna-nimestä esiintyy monia muitakin versioita, kuten Susannea ja Zuzannaa.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 64 044 Susanna-nimen saanutta naista ja muutama mies. 1970–1990-luvuilla Susanna oli yksi suosituimmista tyttölapsille annetuista nimistä.
Susannan nimipäivä on 11. elokuuta, joka sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa on Diocletianuksen vainoissa vuonna 295 marttyyrina kuolleen Pyhän Susannan muistopäivä.
Susanne
Susanne on naisen etunimi, Susanna-nimen muunnos. Näin kirjoitettuna nimi on käytössä monissa maissa kuten kuten Ranskasta, Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja myös Suomessa. Ääntämys kuitenkin vaihtelee eri kielissä; esimerkiksi ranskaksi se lausutaan /syzan/, missä /z/ merkitsee s:n kaltaista, mutta soinnillista äännettä. Eräissä maissa nimestä on käytössä myös muunnos Suzanne.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa oli noin 6 600 henkilöä saanut nimen Susanne. Susanne on myös suosittu yrityksen nimi tai yrityksen nimen osa: lokakuussa vuonna 2014 Fonecta Finder Yritystietopalvelu tuotti Susanne-nimellä 478 nimistä yritystä tai elinkeinonharjoittajaa.
Suvi
Suvi on suomalainen naisen etunimi. Sen alkuperä on suomen kielen identtinen sana suvi, jolla on useita luontoon liittyviä merkityksiä. Nimeksi sana on otettu merkityksessä kesä.
Sanaa suvi käytetään kesän synonyyminä etenkin länsimurteissa. Lisäksi suvi merkitsee länsimurteissa etelää ja itämurteissa suojasäätä. Suvi on yleisnimenä suomen kielen vanhinta sanastoa: sana on luultavasti esiintynyt jo uralilaisessa kantakielessä. Suvin rinnakkaismuoto on Suvikki.
Suvi sai vuonna 1950 nimipäivän kalenteriin. 1980-luvulla Suvi oli muotinimi. Vuoden 2009 elokuun loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 13 785 Suvi-nimen saanutta naista.
Suvituuli
Svea
Svea on ruotsalainen naisen etunimi. Nimi on samaa alkuperää kuin maan omakielinen nimi Sverige. Sveanmaa on keskeisin Ruotsin kolmesta historiallisesta pääosasta, ja Svea-mamma on 1600-luvulta saakka ollut tunnettu Ruotsin henkilöitymänä. Etunimenä Svea tuli käyttöön 1800-luvun alkupuolella sen jälkeen, kun Esaias Tegner vuonna 1811 oli julkaissut Svea-nimisen runoelman.
Suomessa nimi Svea on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2009 loppuun mennessä noin 2560 henkilölle, joista yli puolet on syntynyt ennen vuotta 1920.
Sylvi
Sylvi on suomalainen naisen etunimi, latinalaisperäinen Sylvia-nimen muunnelma. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sylvi on annettu 15 031 naiselle ja alle 15 miehelle Sylvin nimipäivä on 8. elokuuta.
Sylvia
Sylvia tai Sylwia on latinalaisperäinen naisen etunimi, joka esiintyy myös muodossa Silvia. Nimi on johdettu latinan metsää tarkoittavasta sanasta, ja sana on myös kerttujen suvun tieteellinen nimi.
Suomessa Sylvia-nimen tekivät suosituksi Topeliuksen Sylvian laulut. Topeliuksen aloitteesta perustettiin myös Sylvia-yhdistys, lasten eläinsuojeluyhdistys. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sylvia on annettu 13 450 henkilölle, joukossa muutama mies. Sylvian nimipäivä on 8. elokuuta.
Synnöve
Synnöve (norj. Synnøve) on naisen etunimi. Nimi on norjalainen mukaelma nimestä Sunniva, joka johtuu muinaisirlantilaisesta, auringon lahjaa tai päivän antia merkitsevästä nimestä Sunngifa.. Nimen on tehnyt tunnetuksi varsinkin Bjørnstjerne Bjørnsonin romaani Synnøve Solbakken (Synnöve Päivänkumpu) vuodelta 1857.
Suomessa nimi Synnöve on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1366 henkilölle. Nimeä ei ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Synnöven nimipäivä on 2. syyskuuta.