» naiset » u

  • Ulla

    26 303

    Ulla on muun muassa Saksassa ja Pohjoismaissa yleinen naisen etunimi.

    Ulla on ilmeisesti lyhennelmä nimestä Ulrika tai sen tanskalaisesta muodosta Ulrikke. Tämä Pohjoismaissa varsin yleinen lyhentymä tunnetaan myös Saksassa ja Virossa. Ulla saattaa olla lähtöisin myös Ursulasta ja ortodoksisilla alueilla Uljanasta, joka on venäläinen muoto nimestä Julia.

    Suomessa Ulla on yleinen nimi koko maassa, mutta käyttö painottuu länteen. Ullan nimipäivä on ollut 4. heinäkuuta vuodesta 1929 lähtien. Samalla paikalla se oli jo aiemmin, vuosina 18901907. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomessa on ollut kirjoilla kesäkuun 2025 loppuun mennessä noin 26 290 Ulla-nimistä henkilöä, joista lähes puolet on 1940- ja 1950-luvuilla syntyneitä.

  • Ulpu

    692

    Ulpu on suomalainen naisen etunimi. Nimi on alkuperältään luontoaiheinen ja johtuu vesikasvin nimestä ulpukka. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimi Ulpu on Suomessa annettu vuoden 1920 alusta vuoden 2019 loppuun mennessä 606 henkilölle.

    Ulpun nimipäivä on 4. heinäkuuta. Ulpu lisättiin nimipäiväkalenteriin vuonna 1973.

  • Ulrika

    3 478

    Ulrika on naisen etunimi. Ulrikan nimipäivä on 4. heinäkuuta suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa. Suomessa nimi on kesäkuun 2025 loppuun mennessä annettu 3 474 henkilölle. Lisäksi sen muunnos Ulriika on annettu 798 ja Ulrica noin 300 henkilölle.

  • Ulrike

    180

    Ulrike on saksalainen naisen etunimi, nykysaksalainen muoto germaanisesta naisennimestä Ulrika. Ulrike-nimi oli Saksassa sadan suosituimman tytönnimen joukossa vuosina 1940–1985, sen jälkeen se on nopeasti menettänyt suosiotaan. Saksassa vuosina 2010–2024 sen sai ensimmäiseksi etunimekseen vain noin 60 tyttölasta.

  • Uma

    144

    Uma, UMA tai UMa voi tarkoittaa ainakin seuraavia:

    *Uma, konnaliskojen heimoon kuuluva suku *Uma, eräs hindujumalatar Parvatin nimistä *Uma, etunimi: **Uma Aaltonen, oik. Ulla-Maija Aaltonen (1940–2009), suomalainen kirjailija, toimittaja ja europarlamentaarikko **Uma Thurman (s. 1970), yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli

  • Unelma

    4 343

    Unelma on suomalainen naisen etunimi. Nimi johtuu haavetta tai toivetta taikka sellaisen täyttymistä tarkoittavasta sanasta unelma, joka on myös erään koristekasvin nimi.

    Unelma nimipäivä on 2. joulukuuta. Nimi Unelma on Suomessa 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 4 055 naiselle ja alle kymmenelle miehelle.

  • Unna

    1 084

    Unna on pohjoismainen naisen etunimi.

    Nimen alkuperälle on esitetty useita selityksiä, ja se on saattanut syntyä eri tahoilla eri lähtökohdista. Se on mahdollisesti muodostettu skandinaavisen mytologian merenjumala Ægirin tyttären nimestä Unn, joka mahdollisesti on johdettu verbistä unna, rakastaa. Tanskassa naisen nimenä esiintyykin myös Unn. Toisen selityksen mukaan nimi on muodostettu saamelais­kielten sanasta unna, "pikkuinen". Toisaalta nimeä on arveltu myös muunnokseksi nimestä Una, joka on latinan lukusanan uno (yksi) feminiinimuoto, ja siten kyseessä olisi Uuno-nimen naispuolinen vastine.

    Saksassa on kaupunki nimeltä Unna .

    Suomessa nimi Unna on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu noin 870 henkilölle, joista suurin osa on syntynyt vuoden 2010 jälkeen. Vuodesta 2020 lähtien Unnan nimipäivä on 2. joulukuuta, joka jo ennestään on Unelman ja Anelman nimipäivä.

  • Unni

    128

    Unni on pohjoismainen naisen etunimi. Se on yhdistetty muun muassa Gunhildiin ja sen Gunni-lyhentymään. Unni voi olla myös samaa alkuperää kuin Unna, jonka taustalla on nähty muinaisnorjan ’rakastaa’ tai saamen kielen ’pikkuinen’.

    Digi- ja väestötietoviraston mukaan Suomessa on vuoteen 2025 mennessä tilastoitu noin 100–120 Unni-nimistä naista. Heistä suurin osa on syntynyt 2000- tai 2010-luvulla.

  • Urda

    91
  • Urpu

    149

    Urpu on suomalainen etunimi, joka useimmiten on naisennimi. Digi- ja väestötietoviraston mukaan se on vuoteen 2020 mennessä ollut Suomessa etunimenä noin 140 naisella. Urpu-nimisiä miehiä on tilastoitu alle 15.

    Nimen pohjana on luontoaiheinen sana urpu, joka tarkoittaa lehtipuun nupulla olevaa tai puhjennutta kukintoa. Urpu-nimeä on käytetty myös Urpon kutsumamuotona, ja tällöin sen lähtökohtana voi pitää latinan Urbanusta.

    Urpu-nimeä on mahdollista taivuttaa kahdella tapaa: Urpu : Urpun tai Urpu : Urvun.

  • Ursula

    1 873

    Ursula on naisen etunimi. Se on hellittelymuoto latinan sanasta ursa, joka tarkoittaa naaraskarhua.

    Nimi on yleinen Keski-Euroopan maissa. Katolilaisilla on Ursula-niminen pyhimys, jonka muistopäivää on vietetty 800-luvulta lähtien 21. lokakuuta. Suomessa Ursula-nimi oli suosituimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla.

    Ensimmäisen kerran Ursula oli Suomen almanakassa vuosina 1705–1907 ja se otettiin uudelleen kalenteriin 1950.

    Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan vuoden 2019 loppuun mennessä 1 810 naista saanut nimekseen Ursula.

  • Urve

    136

    Urve on virolainen naisen etunimi. Se on luontoaiheinen nimi, joka merkitsee ’urpua’ eli lehtipuun nupulla olevaa tai puhjennutta kukintoa. Virossa Urven nimipäivää vietetään 25. toukokuuta.

    Urve-nimeä käytetään jonkin verran myös Viron ulkopuolella. Digi- ja väestötietoviraston mukaan se on vuoteen 2020 mennessä ollut Suomessa etunimenä noin 130 naisella.

  • Usva

    712

    Usva on suomenkielinen etunimi, joka pohjautuu luontoaiheiseen, sumua tarkoittavaan sanaan usva. Yleensä se on naisennimi.

    Digi- ja väestötietoviraston etuimitilastoon on toukokuuhun 2024 mennessä kirjattu noin 630–650 naispuolista ja 10–40 miespuolista Usvaa. Suurin osa Suomen Usva-nimisistä henkilöistä on syntynyt 2010- tai 2020-luvulla.