» muinaisnimet » a
Aikamieli
Airikka
Ano
Ano on suomalainen miehen etunimi.
Ano kuuluu suomalaisiin muinaisnimiin ja on vanhoissa loitsurunoissa esiintyvä nimi. Nimen alkuperä on anoa-verbissä ('pyytää').
Nimi sai ensimmäisiä käyttäjiä 1860-luvulla, ja Suomen almanakassa Ano on ollut vuodesta 1929 lähtien.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Ano-nimen on saanut 261 miestä ja muutama nainen.
Arijoutsi
Arijoutsi on suomalainen, yleensä miehen, etunimi. Se oli almanakassa 1929–49, jolloin nimipäivä oli 4. maaliskuuta. Nimi on esiintynyt Lapin asiakirjoissa jo 1500-luvulla, mutta ei ole sittemmin saavuttanut suurta suosiota. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan vuosina 1900–2009 nimi on annettu noin 115 miehelle ja muutamalle naiselle.
Arijoutsi on alkuperältään joko saamelainen tai suomalais-karjalainen nimi. Sen kantana on teorian mukaan latinalainen nimi Hadrianus, joka merkitsee "adrialainen" ("Adrianmeren rannalta kotoisin oleva"). Samaa kantaa ovat nimet Ari, Atte ja Atro.
Kirjailija Heikki Marttila on käyttänyt nimimerkkiä Arijoutsi.
Auvo
Auvo on suomalainen miehen etunimi, joka kuitenkin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä annettiin toisinaan myös tytölle. Nimi johtuu pääasiassa runokielessä esiintyvästä, onnellisuutta tarkoittavasta sanasta auvo. Kalevalassa auvo kuitenkin merkitsee kunniaa ja kaunistusta. Nimi on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 1983 suomalaiselle, joista 70 naista. Yrjö Karilas ehdotti vuonna 1919 Auvoa tytönnimeksi.