Niina
kalenteri

Niina, Nina
Nimipäivä
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen
26. lokakuuta
26. lokakuuta
14. tammikuuta
Muunnelmia Ninni
Ulkomaalaisia vastineita Nina
Nimen alkuperä Useita

Niina, Nina on ulkomaalaisperäinen naisen etunimi.

Nina on venäläinen hellittelymuoto Anninasta, joka taas tulee Annasta. Mahdollisesti sitä on käytetty myös useista feminiineistä sukunimistä, jotka päättyvät kirjaimiin -nina. Antoninakin on voinut joskus lyhentyä Ninaksi. Niña tarkoittaa myös espanjaksi pientä tyttöä.

Nimi voi myös pohjautua Niniven kaupungin kreikkalaiseen nimeen Ninos, assyrian Ninua, Nina. Babylonialaisten hedelmällisyyden jumalattaren nimi oli myös johdettu Ninivestä.

Läntisessä kristikunnassa Niinaa on pidetty Antonia- ja Christiane -nimisten pyhimysten nimien lyhentymänä. Itäinen perinne tuntee Christiana Gruusialaisen, jota on sanottu "Gruusian valistajattareksi" 300-luvun alussa. Tarina kertoo, että hän oli Jerusalemin patriarkan veljentytär, joka joutui pakenemaan Armeniaan kautta Gruusiaan, missä hän valisti kansaa.

Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä 13 350 naista on saanut nimekseen Niina ja 17 772 Nina.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 0 67
1900-19 0 303
1920-39 0 363
1940-59 0 192
1960-79 0 5493
1980-99 0 6441
2000-09 0 488
2010-14 0 92
Yhteensä 0 13439

boxapp.co tiimityöskentely- ja projektinhallintasovellus yrityksille

Linkit