Uno
kalenteri-suomenruotsalainen

Uuno, Uno
Nimipäivä
– suomenkielinen Uuno: 25. kesäkuuta
– ruotsinkielinen Uno: 25. kesäkuuta
– ortodoksinen 1. joulukuuta
Muunnelmia
Ulkomaisia vastineita
Nimen alkuperä italian tai espanjan uno, yksi, tai muinaisskandinaavinen Une

Uuno on suomalainen miehen nimi. Muun muassa muissa Pohjoismaissa sekä Virossa vastaava muoto on Uno. Uunon nimipäivä on suomenkielisessä almanakassa 25. kesäkuuta. Unon nimipäivä on ruotsinkielisessä almanakassa samana päivänä. Vuoden 2009 mennessä loppuun on Suomessa saanut Uuno-nimen 9909 miestä ja muutama nainen. Muodossa Uno nimi on Suomessa annettu 1995 henkilölle.

Nimen on yleensä oletettu johtuvan italian tai espanjan lukusanasta uno, joka tarkoittaa lukua yksi, samoin kuin myös latinan sana unus. Eräät ruotsalaiset tutkijat ovat kuitenkin arvelleet sen olevan muunnos skandinaavisesta nimestä Une, joka oli keskiajalla naisen, mutta nykyisin miehen nimi ja joka johtunee vanhasta skandinaavisten kielten verbistä una, rakastaa.

Uuno-nimeä käytetään myös joskus jonkinlaisena haukkumanimenä, jolla tarkoitetaan typerää, huonoälyistä. Merkitys on siis samantyylinen kuin nimellä Urpo.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 408 0
1900-19 930 0
1920-39 360 0
1940-59 172 0
1960-79 86 0
1980-99 25 0
2000-09 27 0
2010-14 31 0
Yhteensä 2039 0

Linkit