Tuovi
kalenteri

Tuovi
Nimipäivä
– suomenkielinen 12. joulukuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen
Muunnelmia Tuovikki
Ulkomaisia vastineita
Nimen alkuperä skandinaavinen Tove

Tuovi on suomalainen etunimi. Tuovin nimipäivä on 12. joulukuuta.

Nimi on lähtöisin skandinaavisesta nimestä Tove, jonka lähtökohtana on joko ukkosenjumala Torin nimi tai kyyhkystä tarkoittava sana Due. Tuovi-nimen isäksi on ehdotettu kirjailija Yrjö Sakari Yrjö-Koskista. Hänen novellissaan Pohjan-Piltti vuodelta 1859 Tuovi oli Sampanlinnan noidan tyttären nimi. Tuovi-nimen kirjailija muodosti Pohjanmaalla sijaitsevan kylän nimestä Tuovila (ruots. Toby, mahdollisesti alkujaan Toveby). Yrjö-Koskinen antoi nimen myös kahdelle tyttärelleen, Tuovi Sofia (1860–61) ja Tuovi Margareta (1861–1933).

Tuovi mainittiin Kansanvalistusseuran kalenterissa vuonna 1883, ja almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908. Se on pääasiassa naisennimi, mutta vanhemmissa ikäluokissa se esiintyy miehilläkin. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan nimi on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 3077 naiselle ja hieman alle 300 miehelle. Tuovi-nimisistä miehistä suurin osa, kaikkiaan 183, on syntynyt vuosina 1920-39 ja vain muutamia vuoden 1960 jälkeen. Myös naisen nimenä Tuovi on yleisin 1920- ja 30-luvulla syntyneillä. Tänä aikana se annettiin 1280 tytölle. Vuosina 2000–2009 syntyneitä Tuoveja on 20.

Kutsumanimi Tuovikki on ollut käytössä Pohjanmaalla ja muita lempinimiä ovat Tove, Tuuvi ja Tuve.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 alle 5 47
1900-19 78 639
1920-39 183 1280
1940-59 23 728
1960-79 alle 5 298
1980-99 alle 5 65
2000-09 0 20
2010-14 alle 5 25
Yhteensä alle 304 3102

Linkit