Taina
kalenteri

Taina
Nimipäivä
– suomenkielinen 13. lokakuuta
– ruotsinkielinen -
– ortodoksinen 12. tammikuuta
Muunnelmia Taija
Ulkomaisia vastineita -
Nimen alkuperä Tatjana tai murresana

Taina on sukunimi ja suomalainen naisen etunimi, joka on Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 11 579 henkilölle. Tainan nimipäivää vietetään 13. lokakuuta yhdessä Tanjan ja Taijan kanssa. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 1929. Nimen suurin suosio ajoittui 1950-luvun lopulle ja 1960-luvulle innoittajanaan suomalaisen tanssija-näyttelijä Taina Elgin menestyksekäs kausi Hollywood-elokuvissa.

Sanana taina on suomen kielessä tarkoittanut värttinää ja hämäläismurteissa myös taimea tai silmua, mutta Kustaa Vilkunan mukaan nimen alkuperä on venäläisessä Tatjana-nimessä, josta Inkerissä on käytetty kutsumamuotona Tainaa. Vilkunasta poiketen Eero Kiviniemi on esittänyt nimen varhaisten esiintymien alueellisen jakautuman perusteella, että ainakin osa nimenantajista on luultavasti ajatellut nimenomaan sanan hämäläismurteellista merkitystä. Ei voida kuitenkaan tietää, mitä merkitystä Tainan vuoden 1929 uudistuksessa nimipäiväkalenteriin lisänneet henkilöt ovat sille ajatelleet.

Taina on myös verraten harvinainen sukunimi, joka on mahdollisesti peräisin paikannimestä. Taina on esiintynyt talonnimenä ainakin Mäntyharjulla, Johanneksessa, Luumäellä ja Savitaipaleella. Mäntyharjulla on lisäksi Taina-niminen kylä sekä vesistöt Tainavesi ja Tainakoski.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 0 17
1900-19 0 244
1920-39 0 1293
1940-59 0 3062
1960-79 0 5728
1980-99 0 1159
2000-09 0 69
2010-14 0 43
Yhteensä 0 11615

Linkit