Samuel
kalenterikalenteri-suomenruotsalainen

Samuel
Samuel lapsena, Joshua Reynoldsin maalaus vuodelta 1723
Samuel lapsena, Joshua Reynoldsin maalaus vuodelta 1723
Syntynyt
Raama, Israel[1]
Kansallisuus Israel
Arvonimi tuomari, profeetta
Vanhemmat Elkana, Hanna[1]
Lapset Jooel, Abia[2]

Samuel (hepreaksi ‏שְׁמוּאֶל‎, Shmu'el, kreik. Σαμουήλ, lat. Samvel) oli Raamatun mukaan muinaisen Israelin kansan uskonnollinen ja poliittinen johtaja noin vuonna 1100 eaa, tuomarien ajan lopulla ja kuningasajan alussa. Hänestä kerrotaan Ensimmäisessä Samuelin kirjassa, varsinkin sen alkupuolella.

Nimestään huolimatta Raamatun Samuelin kirjat eivät voi olla Samuelin kirjoittamia, sillä jo Ensimmäisessä Samuelin kirjassa kerrotaan hänen kuolemastaan. Todennäköisesti ne on, kuten muutkin Vanhan testamentin kirjat Joosuasta Kuningasten kirjoihin, kirjoitettu nykyiseen muotoonsa vasta satoja vuosia myöhemmin, joskin lähteenä on käytetty vanhemman historiankirjoituksen traditiota.

Rabbiinisessa kirjallisuudessa Samuelia pidetään samalla kertaa viimeisenä muinaisen Israelin tuomareista että ensimmäisenä Israelin maassa vaikuttaneena profeettana. Täten hänen toimintansa sijoittui kahden aikakauden taitekohtaan. Ensimmäisen Samuelin kirjan mukaan Samuel myös voiteli Israelin kaksi ensimmäistä kuningasta, Saulin ja Daavidin.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 477 0
1900-19 1111 0
1920-39 1478 0
1940-59 1474 0
1960-79 1903 0
1980-99 6517 alle 5
2000-09 5799 alle 5
2010-14 2714 0
Yhteensä 21473 alle 10

Linkit