Paul
kalenterikalenteri-suomenruotsalainen

Paul
Nimipäivä
– suomenkielinen 25. tammikuuta
– ruotsinkielinen 25. tammikuuta
– ortodoksinen -
Muunnelmia Paavo, Pauli, Paavali
Ulkomaisia vastineita Pablo, Paolo, Paulus
Nimen alkuperä pieni, nöyrä (lat. Paulus)

Paul on monissa maissa yleinen miehen etunimi. Nimi on lyhentymä roomalaisesta sukunimestä Paulus, joka merkitsee latinaksi "pientä" tai "nöyrää". Kristityissä maissa nimen on tehnyt suosituksi apostoli Paavali (Paulus), alkuperäiseltä nimeltään Saul, joka otti tämän nimen käännyttyään kristinuskoon.

Nimi Paul esiintyy samoin kirjoitettuna yleisesti myös englannin- ja ranskankielisissä maissa. Nimessä esiintyvä kirjainyhdistelmä au ääntyy kuitenkin näissä kielissä samaan tapaan kuin suomen o.

Suomessa nimi Paul on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 7 675 miehelle ja alle 20 naiselle. Nimestä on käytössä myös muunnokset Paavo, Pauli ja Paavali. Paulin nimipäivä on 25. tammikuuta, jota kristikunnassa on vanhastaan vietetty apostoli Paavalin kristinuskoon kääntymisen muistopäivänä.

Nimen naispuolisia vastineita ovat Paula ja Pauliina.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 375 alle 5
1900-19 1386 0
1920-39 1500 0
1940-59 1447 0
1960-79 1667 5
1980-99 1191 alle 5
2000-09 362 alle 5
2010-14 167 0
Yhteensä 8095 alle 20

Linkit