» naiset » kalenteri-suomenruotsalainen » k

  • Kajsa

    Kajsa on ruotsinkielinen naisen nimi, jonka suomenkielinen vastine on Kaisa. Molemmat nimet ovat Katariina-nimen lyhentymiä. Suomenruotsalaisessa kalenterissa Kajsan nimipäivä on 25. marraskuuta, Katariinan päivänä. Suomessa nimi Kajsa on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 403 henkilölle.

  • Karin

    ­

    Karin on naisen etunimi, lähinnä pohjois­maissa sekä saksan- ja hollannin­kielisissä maissa esiintyvä lyhentymä nimestä Katariina. Ruotsin kielessä nimestä esiintyy myös variaatio Carin.

    Suomessa nimi Karin on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 8680 henkilölle. Karinin nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 25. marraskuuta, Katariinan päivänä.

  • Karolina

    Karoliina on naisen etunimi. Nimi on muodostettu latinalaisesta miehennimestä Carolus, joka on germaanisen Karl-nimen latinalainen vastine ja josta on johdettu myös naisennimi Carola. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Karoliina-nimen on Suomessa saanut 32 203 henkilöä, joista suurin osa on syntynyt vuosina 1980–1999. Muodossa Karolina nimi on annettu 3 735 ja muodossa Carolina 1 967 henkilölle. Vuosina 1990-1999 Karoliina oli Suomen 6. suosituin naisten nimi. Usein Karoliina-nimisten lempinimi voi olla esimerkiksi Karo, Karkki, Kartsi, Kartsis, Kartsa jne. Suomalaisesti kirjoitetusta Karoliinasta on kansainvälisesti monia muotoja, muun muassa Karolina, Carolina, Caroline ja Carola.

  • Katarina

    Katariina on suomalainen naisen etunimi. Myös nimen kansainvälisempää muotoa Katarina käytetään Suomessa.

    Katariina ja Katarina juontuvat kreikkalaisesta nimestä Aikaterine (Αικατερινη), jonka alkuperää ei tunneta varmasti. Aikaterine-nimen on epäilty liittyvän kidutusta merkitsevään sanaan aikia tai se voi olla johdos vanhemmasta, "molempia" merkitsevästä nimestä Hekaterine (‘Εκατερινη). Nimi voi olla johdos myös jumalatar Hekaten nimestä tai koptinkielisestä nimestä, joka merkitsee kutakuinkin "nimen pyhittämistä" (engl. "my consecration of your name"). Varhaiset kristityt uskoivat Aikaterinen liittyvän kreikan puhtautta merkitsevään sanaan katharos, minkä vuoksi nimi sai latinassa muodon Katharina.

    Suomeen nimi lienee kulkeutunut Venäjän kautta, jossa nimestä käytetään muunnosta Jekaterina (Екатерина).

    1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 51 953 Katariina-nimen saanutta henkilöä. Vastaavasti Katarina-nimen on saanut 7 629 naista ja muutama mies. Katariina-nimen lyhentymänä esiintyy myös Kata, mutta se on annettu alle 170 henkilölle.

    Kristityissä maissa Katariina-nimen on tehnyt tunnetuksi varsinkin legendaarinen marttyyri ja pyhimys Katariina Aleksandrialainen, jota monet nykyiset tutkijat kuitenkin pitävät täysin keksittynä, kuvitteellisena henkilönä.. Hänen perinteinen muistopäivänsä, 25. marraskuuta on myös Katariinan nimipäivä.

  • Katja

    Katja on naisen etunimi. Katja on venäläinen deminutiivi nimestä Katariina, joka merkitsee 'alati puhdasta'.

    Nimenä Katja yleistyi 1960-luvulla ja se kuului 1970-luvulla ja varsinkin 1980-luvulla muotinimien joukkoon.

    Suomen almanakassa Katja on ollut vuodesta 1973 ja ruotsinkielisessä kalenterissa vuodesta 1995.

    Katja-nimen on vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 18 061 suomalaista naista.

  • Katrina

    Katriina on suomalainen naisen etunimi. Myös Katriinan kansainvälistä sisarnimeä Katrina käytetään Suomessa.

    Katriinan ja Katrinan alkuperä on kreikkalainen nimi Aikaterine, jonka alkuperää ei tunneta varmasti. Katriina juontuu Aikaterinesta Katariina-nimen kautta, josta Katriina on lyhenne.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 22 891 Katriina-nimen saanutta henkilöä. Vastaavasti Katrina-nimisiä henkilöitä on rekisteröity 1641, jotka kaikki ovat naisia.

    Kulta Katriina on Meiran kahvimerkki.

  • Kerstin

    Kerstin on naisen etunimi. Nimi on alasaksalainen ja ruotsalainen mukaelma nimestä Kristiina. Kerstinin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 24. heinäkuuta. Suomessa nimi Kerstin on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 2505 henkilölle.

  • Kia

    Kia on naisen etunimi. Sillä on nimipäivä 24. heinäkuuta suomalaisessa kalenterissa, ja se on Kristiinan lyhentymä. Kristiina on Christina-nimen suomalainen muoto, Christina puolestaan feminiininen muoto nimestä Christian, joka tarkoittaa 'kristittyä'.

    Suomessa nimi Kia on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu noin 1580 henkilölle. Suurin osa heistä on syntynyt vuoden 1980 jälkeen. 2010-luvulla nimen on saanut alle 100 henkeä.

  • Klara

    Klaara ja Klara ovat naisen etunimiä, jotka johtuvat latinan puhdasta tai kirkasta tarkoittavasta sanasta clara.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 565 Klaara- ja 543 Klara-nimen saanutta henkilöä.

  • Kristel

  • Kristina

    Kristiina (myös Kristina) on naisen etunimi. Suomessa nimestä on käytössä myös lyhentymät Krista, Kirsti, Kirsi ja Tiina.

    Suomessa nimi Kristiina on 1800-luvun lopulta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 79 587 ja Kristina 15 908 naiselle.