» muinaisnimet » u

  • Untamo

    Untamo on suomalainen miehen nimi ja esiintyy myös sukunimenä. Nimi on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä 4040 suomalaiselle miehelle ja alle viidelle naiselle. Untamon lyhyempi ja todennäköisesti alkuperäisempi muoto on Unto. Nimeä arvellaan alkuperältään germaaniseksi. Nimi lienee lainattu jo esihistoriallisena aikana, jolloin oli olemassa germaaninen nimi Undo. Untamon nimi tunnetaan jo kansantarinoista ja Kalevalaisesta runoudesta, jossa hän on toisaalta uudisasukas, toisaalta karjalaisen Kalervon (eli Kalevan) suvun vihollinen. Untamo tai sitä muistuttava nimi on ilmeisesti taustalla myös eräissä läntisen Suomen paikannimissä. Näistä paikoista osa on ollut aiemmin, jo esihistoriallisena aikana merkittäviä asutuskeskuksia, mutta sittemmin ne ovat syrjäytyneet. Tunnetuin lienee Untamala.

    Untamo oli myös jatkosodan aikaisen jalkaväkirykmentti 8:n II pataljoonan peitenimi (ks. Jalkaväkirykmentti 8 (jatkosota)).

  • Unto

    Unto on suomalainen miehen nimi, joka on muunnos nimestä Untamo. Nimi on Suomessa annettu vuoden 2009 mennessä 11 973 miehelle ja alle viidelle naiselle.

  • Uro