» miehet » kalenteri » r

  • Raafael

    Rafael, Suomessa myös Raafael, on miehen etunimi. Nimi on peräisin hepreaasta ja merkitsee "Jumala on parantanut". Nimen on tehnyt tunnetuksi Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva Tobitin kirja, jossa Rafael esiintyy arkkienkelin nimenä.

    Vuoden 2012 heinäkuun loppuun mennessä nimi Rafael on Suomessa Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan annettu 11 219 ja Raafael "alle 267" henkilölle. Aiemmin lähteestä saadun tarkemman tiedon mukaan yksi Rafael on ollut nainen. Suomenkielisessä almanakassa nimi esiintyy muodossa Raafael, suomenruotsalaisessa Rafael. Kummankin nimipäivä on 22. joulukuuta.

  • Raimo

    Raimo on suomalainen miehen etunimi. Nimi on muunnos saksalaisista nimistä Raimund ja Reimund, joiden muinaissaksalainen alkumuoto Ragimund tarkoittaa neuvokasta suojelijaa. Raimon nimipäivä on 3. lokakuuta. Suomessa nimi Raimo on vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 33 327 miehelle ja ainakin yhdelle naiselle. Yli puolet heistä on syntynyt 1940- ja 1950-luvuilla.

  • Raine

    Raine on suomalainen miehen etunimi, germaanisperäisen Rainer- tai Ragnar-nimen muunnelma. Nimi on käytössä myös Virossa. Varsinkin aikaisemmin se on ollut käytössä myös naisen nimenä. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on 1 791 miestä ja noin 20–30 naista saanut nimekseen Raine.

  • Rainer

    Rainer on alkuaan germaaninen miehen etunimi.

    Rainer kuuluu samaan nimiperheeseen kuin muutkin muinaisgermaaniset ragan-, ragin-, rein- alkuiset nimet, jotka tarkoittavat 'jumalten neuvoa'. Nimen alkumuoto Raganhar on yhdistetty sanoita ragin (neuvo) ja hari (armeija). Nimi oli välillä yleinen Suomen romaniväestössä.

    Suomen almanakkaan nimi tuli vasta vuonna 1995, ruotsinkielisessä se oli vuoteen 1994 asti paikalla 9. toukokuuta. Suomessa siitä ovat käytössä myös muunnokset Raine ja Raino.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 10 615 miestä on Suomessa saanut nimekseen Rainer.

  • Raino

    Raino on suomalainen miehen etunimi, germaanisperäisen Rainer- tai Ragnar-nimen muunnelma. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on 879 miestä saanut nimekseen Raino.

  • Rami

    Rami on esim. suomalainen ja arabialainen miehen nimi. Nimi on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 3 721 suomalaiselle miehelle ja alle viidelle naiselle. Yli puolet heistä on syntynyt 1960- ja 1970-luvulla; ennen vuotta 1920 nimeä Rami ei ollut annettu kenellekään. Rami on monen Raimon lempinimi, mutta se on käsitetty myös Abraham-nimen lyhentymäksi, minkä vuoksi Ramin nimipäivä on perinteisenä Abrahamin päivänä 18. joulukuuta.

  • Rasmus

    Rasmus tarkoittaa seuraavia asioita:

    • Rasmus, miehen nimi
    • Rasmus Nalle, sarjakuvahahmo
    • The Rasmus, suomalainen yhtye.
  • Rauli

    Rauli on suomalainen miehen etunimi. Raulin nimipäivä on suomenkielisen kalenterin mukaan 27. elokuuta. Nimi on peräisin muinaisskandinaavisesta nimestä Radwulf, "neuvokas susi".

    Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Rauli on annettu 1800 miehelle ja alle viidelle naiselle.

  • Rauno

    Rauno on suomalainen miehen etunimi. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä Rauno-nimen on saanut 11 829 suomalaista miestä ja ainakin yksi nainen.

  • Reijo

    Reijo on suomalainen miehen etunimi. Se on muunnelma latinan Gregorius ja edelleen kreikan Gregorios-nimestä, jonka merkitys on "valpas". Reijon nimipäivä on 12. maaliskuuta, paavi Gregorius I:n muistopäivänä.

    Nimi Reijo muokattiin harkiten Gregoriuksen muodosta Reko, joka koettiin hankalaksi taivuttaa.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 27 107 miestä on saanut nimekseen Reijo. Yli puolet heistä on syntynyt 1940- ja 1950-luvuilla.

  • Reima

    Reima on suomalainen miehen etunimi. Reiman nimipäivä on 5. marraskuuta. Nimi kuuluu 1900-luvun alun merkitysisältöisten nimien joukkoon. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Reima on Suomessa annettu 2941 miehelle ja muutamalle naiselle.

    Reima on myös tunnettu lastenvaatemerkki ja -valmistaja.

  • Reino

    Reino on suomalainen miehen etunimi.

    Reino on suomalainen muunnos nimestä Reinhold, joka tulee muinaissaksalaisesta nimestä Reginold, jonka merkitys on 'jumalan neuvolla hallitseva'.

    Reinon ulkomaisia vastineita ovan muun muassa skotlantilaisperäinen Ronald, ranskalainen Renaud ja skandinaavinen Ragnvald.

    Nimi Reino esiintyy Kansanvalistusseuran kalenterissa 1883, ja Suomen almanakkaan Reino pääsi vuonna 1908. Nimi kuului suosikkinimiin 1910–1940-luvuilla.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Reino-nimen on Väestörekisterikeskuksen mukaan saanut 30 075 miestä ja alle viisi naista.

  • Reko

    Reko on suomalainen lyhentymä kreikkalaisperäisestä nimestä Gregorius, joka merkitsee 'valpasta'.

    Nimi on ollut käytössä jo keskiajalta lähtien ja se esiintyi Kansanvalistusseuran almanakassa vuonna 1883. Suomen almanakassa Reko oli 1929–1949, ja uudelleen vuodesta 1964 nykyisellä paikallaan. Reko koettiin hankalasti taivutettavaksi nimeksi ja siksi siitä muovattiin uusi nimi, Reijo.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan noin 500 miestä on saanut nimekseen Reko. Nimi on hieman kasvattanut suosiotaan 2000-luvulla.

  • Rikhard

    Rikhard on miehen etunimi. Rikhard-nimestä on myös vakiintunut suomen almanakkaan nimi Riku. Rikhardin nimipäivää vietetään 7. helmikuuta, anglosaksisen kuninkaan Rikhard Pyhiinvaeltajan (engl. Richard the Pilgrim muistopäivänä. Suomen­ruotsalaisessa kalenterissa nimi esiintyy samalla päivällä muodossa Rikard. Suomessa nimi Rikhard on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 7122 henkilölle.

    Englannin kuninkaista, joiden alkuperäinen nimi on ollut Richard, käytetään suomen kielessä nimimuotoa Rikhard.

  • Riku

    Riku on suomalainen miehen etunimi. Nimi on muunnelma nimistä Rikhard, Rickard, Grigori, Gregori tai joissain tapauksissa Risto.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on ollut 8 423 Riku-nimistä miestä ja muutama nainen. Rikun nimipäivä on 7. helmikuuta samoin kuin Rikhardin.

  • Risto

    Risto on suomalainen miehen etunimi.

    Risto on suomalainen muoto kreikkalaisesta nimestä Χριστόφορος, Khristoforos, joka tarkoittaa Kristuksen kantajaa.

    Risto-nimen on saanut Suomessa vuoden 2009 loppuun mennessä 30 754 miestä ja alle viisi naista.

  • Robert

    Robert on monissa maissa yleinen miehen etunimi. Nimi on alkujaan englantilainenkenen mukaan?lähde? muunnelma germaanisesta nimestä Hrodebert, jonka osat tarkoittavat maineikasta ja loistavaa Englanninkielisissä maissa yleisiä nimen muunnelmia ja puhuttelumuotoja ovat Robin, Bob ja Bobby. Suomessa nimestä on käytössä myös muunnelma Roope.

    Suomessa nimi Robert on 1800-luvun lopulta vuoden 2009 loppuun mennessä 11 192 miehelle ja alle 15 naiselle.

  • Roni

    Roni on suomalainen miehen etunimi. Ronin nimipäivä on 5. syyskuuta jolloin on myös Mainion nimipäivä. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on ollut noin 3 850 Roni-nimistä miestä ja alle 20 naista.

    Nimi on mahdollisesti lyhentymä Hieronymus-nimen rinnakkaismuodosta Jeronimus tai muunnelma nimestä Ronald. Heprean kielessä Roni tarkoittaa iloa.

  • Roope

    Roope on suomalainen miehen etunimi. Se vastaa kansainvälistäkenen mukaan? nimeä Robert, sekä siitä johdettua englantilaista nimeä Rupert (englanninkielisissä maissa Rupert lyhennetään usein muotoon Roop tai Roope, jotka molemmat lausutaan 'ruup', vrt. 'ruupert').

    Suomessa nimi Roope on annetty vuoden 2009 loppuun mennessä 5 681 henkilölle.

    Roopen nimipäivä on 7. kesäkuuta.