» miehet » kalenteri-suomenruotsalainen » s

  • Sam

    Sam on miehen etunimi, Samuel-nimen lyhentymä. Suomessa nimi esiintyy yleisemmin muodossa Sami. Samuelin nimipäivä on 20. elokuuta, jolla päivällä Suomen ruotsinkielisessä kalenterissa on myös nimi Sam, suomenkielisessä nimi Sami. Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Sam on Suomessa 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu 614 miehelle ja alle 15 naiselle.

  • Samuel

    Samuel (hepreaksi ‏שְׁמוּאֶל‎, Shmu'el, kreik. Σαμουήλ, lat. Samvel) oli Raamatun mukaan muinaisen Israelin kansan uskonnollinen ja poliittinen johtaja noin vuonna 1100 eaa, tuomarien ajan lopulla ja kuningasajan alussa. Hänestä kerrotaan Ensimmäisessä Samuelin kirjassa, varsinkin sen alkupuolella.

    Nimestään huolimatta Raamatun Samuelin kirjat eivät voi olla Samuelin kirjoittamia, sillä jo Ensimmäisessä Samuelin kirjassa kerrotaan hänen kuolemastaan. Todennäköisesti ne on, kuten muutkin Vanhan testamentin kirjat Joosuasta Kuningasten kirjoihin, kirjoitettu nykyiseen muotoonsa vasta satoja vuosia myöhemmin, joskin lähteenä on käytetty vanhemman historiankirjoituksen traditiota.

    Rabbiinisessa kirjallisuudessa Samuelia pidetään samalla kertaa viimeisenä muinaisen Israelin tuomareista että ensimmäisenä Israelin maassa vaikuttaneena profeettana. Täten hänen toimintansa sijoittui kahden aikakauden taitekohtaan. Ensimmäisen Samuelin kirjan mukaan Samuel myös voiteli Israelin kaksi ensimmäistä kuningasta, Saulin ja Daavidin.

  • Sebastian

    Sebastian on alkujaan kreikkalais-latinalainen miehen etunimi. Nimi merkitsee Sebasten asukasta. Vanhalla ajalla Sebaste oli Vähässä-Aasiassa sijainnut kaupunki, jonka nimi tuli ’kunnoitettavaa’ tarkoittavasta kreikan kielen sanasta sebastos (σεβαστος) ja oli samalla käännös keisari Augustuksen nimestä.>. Nimen on tehnyt laajalti suosituksi varsinkin Pyhä Sebastianus, kristillinen marttyyri, jonka muistopäivä 20. tammikuuta on Suomessakin nykyään (vuodesta 2010 lähtien) Sebastianin nimipäivä.

    Suomessa nimi Sebastian oli 1900-luvun alkupuolella varsin harvinainen, mutta on 1960-luvulta lähtien yleistynyt. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi oli annettu 12 310 henkilölle.

  • Selim

    Selim on miehen etunimi. Nimi on turkkilainen muoto arabialaisesta nimestä Salim, joka tarkoittaa turvattua.

    Suomessa nimi Selim on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1193 miehelle ja muutamalle naiselle. Selimin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 4. kesäkuuta.

  • Severin

    Severin voi tarkoittaa seuraavia:

    • Severin, Drobeta-Turnu Severin, kaupunki Romaniassa
    • Caraș-Severin, piirikunta Romaniassa
    • Severin, Suomessa myös Severi, miehen etunimi
  • Sigfrid

    Sigfrid on germaaninen miehen etunimi. Nimi on yhdistetty voittoa tarkoittavasta sanasta sig ja rauhaa tarkoittavasta sanasta frid.. Saksassa nimi esiintyy muodossa Siegfried, joka tunnetaan parhaiten Niebelungen laulun sankarin nimenä. Ruotsissa nimen on kuitenkin tehnyt suosituksi erityisesti Pyhä Sigfrid, Ruotsin apostolina tunnettu keski­aikainen lähetyssaarnaaja, josta tuli myös Ruotsin ensimmäinen piispa.. Hänen muisto­päivänsä on vanhastaan 15. helmikuuta, joka on samalla Sigfridin nimipäivä sekä Ruotsissa että myös suomen­ruotsalaissa kalenterissa.

    Sipi ja Sippo saattavat olla suomenkielisiä muunnelmia ruotsin kautta tulleesta Sigfridistä. Sukunimenä Sippola on länsisuomalaista perua ja esiintynyt erityisesti Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa. Sen varhaisimpia mainintoja kirjallisissa lähteissä on Arvi Sippola Ulvilassa vuonna 1639. Länsi-Suomessa talon tai tilan nimi on siirtynyt viittaamaan sen asukkaisiin, mutta Sippola on vanhempaa perua.Se on viitannut Sipi-, Sipo- tai Sippo-nimiseen henkilöön, ja saattaa siten olla Sigfridiä huomattavasti vanhempaa perua.

    Suomessa nimi Sigfrid on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1640 miehelle ja muutamalle naiselle.

  • Sigurd

    Sigurd on pohjoismainen miehen etunimi. Nimen muinaisskandinaavinen alkumuoto oli Sigurðr, joka on yhdistetty voittoa tarkoittavasta sanasta sigr ja vartijaa tarkoittavasta sanasta varðr. Nimen on tehnyt suosituksi skandinaavisen mytologian ja Völsunga-saagan sankari Sigurd. Nimi on ollut 1100-luvulla myös kahdella Norjan kuninkaalla.

    Suomessa nimi Sigurd on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1828 miehelle ja muutamalle naiselle. Sigurdin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 10. tammikuuta.

  • Sigvard

    Sigvard on alkujaan saksalainen miehen etunimi. Sen alkuperäinen muoto on ollut Siegward, joka merkitsee voiton vartijaa, kuten myös nimen skandinaavinen vastine Sigurd.

    Suomessa nimi Sigvard on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 485 henkilölle. Sigurdin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 25. syyskuuta.

  • Simon

    Simon on miehen nimi. Nimi on muunnos heprealaisesta nimestä Simeon, joka esiintyy myös Raamatussa ja tarkoittaa "hän on kuullut.. Nimen suomenkielinen vastine on Simo. Suomenruotalaisessa kalenterissa Simonin nimipäivä on 28. lokakuuta, joka on suomalaisessa kalenterissa Simon nimipäivä. Läntisissä kirkkokunnissa päivä on vanhastaan apostoli Simon Kananeuksen muistopäivä.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Simon oli annettu Suomessa noin 2 230 henkilölle.

  • Sixten

    Sixten on muinaisskandinaavista alkuperää oleva miehen etunimi. Nimen alkumuoto on Sighsten, ja se on yhdistetty voittoa ja kiveä tarkoittavista sanoista.

    Suomessa nimi Sixten on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Väestö­rekisteri­keskumsen tietojen mukaan 536 miehelle.

    Sixtenin nimipäivä on suomen­ruotsalaisessa kalenterissa ja aikaisemmin myös Ruotsissa 6. elokuuta. Se on sijoitettu tälle päivälle, koska se muistuttaa samalla päivällä aikaisemmin ollutta latinalaisperäistä nimeä Sixtus, vaikka onkin aivan eri alkuperää. Nimi Sixtus on aikoinaan sijoitettu tälle päivälle katolisen pyhimyskalenterin mukaisesti, koska paavi Sixtus II kärsi marttyyrikuoleman Roomassa sanottuna päivänä vuonna 258.

  • Sören

    Sören on pääasiassa saksan- ja ruotsinkielisissä maissa esiintyvä miehen etunimi. Tanskassa nimi on käytössä kirjoitusasussa Søren.

    Nimi on muunnos latinalaisesta nimestä Severinus, jonka alkuperäinen muoto Severus merkitsee ankaraa.

    Suomessa nimi Sören on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan noin 460 henkilölle. Sörenin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 23. lokakuuta.

  • Staffan

    Staffan on ruotsalainen miehen etunimi. Stefanin tavoin se on muunnos kristillisestä miehen etunimestä Stefanus, jonka suomalaisia muunnelmia ovat muun muassa Tapani ja Tahvo.

    Suomessa nimi Staffan on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu hieman yli 400 henkilölle. Staffanin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

  • Stefan

    Stefan on miehen etunimi, joka tässä muodossa on käytössä muun muassa Saksassa, Alankomaissa, Puolassa ja Skandinavian maissa. Nimi on lyhemtymä kreikan sanasta Στέφανος eli Stéphanos, joka merkitsee kruunattua. Nimen muunnoksia eri maissa ja kielissä ovat esimerkiksi englannin kielessä Steven, Stephan ja Stephen, ruotsissa Staffan ja unkarissa István. Suomen kielessä nimen muunnelmia ovat Tapani, Tahvo ja Teppo.

    Suomessa nimi Stefan on annettu vuoden 2009 loppuun mennessä nimi annettu Suomessa 4470 miehelle sekä muutamalle naiselle. Suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Stefanin nimipäivä on 26. joulukuuta, toisena joulupäivänä eli tapaninpäivänä, joka on Pyhän Stefanoksen muistopäivä.

  • Sten

    Sten tai Steen on pohjoismainen miehen etunimi. Nimi johtuu ruotsin kielen kiveä tarkoittavasta sanasta sten ja viittaa toden­näköisesti lapselle toivottuihin ominaisuuksiin kuten lujuuteen, kestävyyteen ja horju­matto­muuteen. Ruotsissa nimi on ollut käytössä jo keski­ajalla.

    Stenin nimi­päivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 28. marraskuuta. Vuosina 1908-1928 samalla päivällä oli myös suomen­kielisessä kalenterissa nimen muunnos Steen.

    Nimi Sten on Suomessa annettu Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan vuoden 2009 loppuun mennessä 1208 henkilölle, muunnos Steen vain noin 60 henkilölle.

  • Stig

    Stig on skandinaavinen miehen etunimi, joka tarkoittaa kirjaimellisesti polkua. Nimi on lyhentymä muinaisskandinaavisesta nimestä Stigander, joka tarkoittaa vaeltajaa. Stig-nimisten lempinimiin kuuluu muun muassa Stigu.

    Suomenruotsalaisessa kalenterissa Stigin nimipäivä on 5. kesäkuuta. Suomessa nimi Stig on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä 3 711 miehelle ja ainakin kahdelle naiselle.

  • Sture

    Sture on ruotsalainen miehen etu­nimi, joka johtuu muinais­ruotsin ankaraa, tiukkaa tai jäykkä­luonteista tarkoittavasta sanasta stursk. Keski­ajalta saakka Sture on ollut käytössä myös suku­nimenä, ja se on ollut muun muassa kahdella Ruotsin valtionhoitajalla, Sten Sture vanhemmalla ja nuoremmalla.

    Suomessa nimi Sture on Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2009 loppuun mennessä 521 henkilölle, joista hieman yli puolet on syntynyt 1940- ja 1950-luvuilla. Sturen nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 5. helmikuuta.

  • Styrbjörn

  • Sune

    Sune on skandinaavinen miehen etunimi, joka on aikoinaan esiintynyt myös muodossa Sone.

    Nimi on jo keski­ajalla ollut käytössä myös Suomessa, varsinkin Savosa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Siihen perustuvat myös eräät paikan­nimet kuten Suni ja Sunila. Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan Sune-nimisiä miehiä on Suomessa ollut 1800-luvun lopulta vuoden 2009 loppuun mennessä 671. Gunvorin nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 25. maaliskuuta.

    Sunen nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 28. maaliskuuta.

  • Svante

    Svante on ruotsalainen miehen etunimi. Nimi on vendiläistä alkuperää ja on lyhentymä sotaväkeä tarkoittavasta muinaisslaavilaisesta nimestä Sventiopulku. Nimen venäläinen vastine on Svjatopolk..

    Suomessa nimi Svante on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 1577 henkilölle.. Nimeä ei ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Svanten nimipäivä on 10. kesäkuuta.

  • Sven

    Sven on skandinaavinen miehen etunimi, joka merkitsee poikaa, nuorukaista. Nimi on ollut käytössä jo keskiajalla, ja se on ollut myös muutamilla Norjan ja Tanskan kuninkailla. Suomessa nimestä ovat käytössä myös muunnelmat Soini ja Veini.

    Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Sven on Suomessa annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan 6 859 miehelle sekä muutamalle naisellekin. Suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Svenin nimipäivä on 21. elokuuta, samana päivänä, jolla Soini ja Veini ovat suomenkielisessä kalenterissa.

  • Sverker

    Sverker on muinais­skandinaavinen miehen etunimi, joka on esiintynyt muun muassa kahdella Ruotsin keskiaikaisella kuninkaalla. Nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta sen on arveltu johtuvan sanoista svart ger, musta keihäs.

    Suomessa nimi Sverker annettiin 1900-luvulla alle 60 henkilölle, 2000-luvulla sitä ei ole ole annettu kenellekään. Suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan Sverkerin nimipäivä on 14. joulukuuta.

  • Sylvester

    Sylvester on miehen etunimi. Se on peräisin latinasta ja tarkoittaa metsistynyttä.

    Sylvesterin nimipäivä on 31. joulukuuta, Pyhän Sylvesterin eli paavi Sylvester I:n kuolin- ja muistopäivänä. Koska päivä on vuoden viimeinen eli uudenvuodenaatto, merkitsee nimi Sylvester tai Silvester useissa kielissä, muun muassa saksassa, myös uudenvuodenaattoa.

    Suomessa nimi Sylvester on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 940 henkilölle, joista 23 on naisia.