Vilja
muinaisnimetkalenteri

Vilja
Nimipäivä
– suomenkielinen 12. syyskuuta
– ruotsinkielinen -
– ortodoksinen 30. lokakuuta,
28. joulukuuta
Muunnelmia
Ulkomaisia vastineita -
Nimen alkuperä suomen sana vilja tai mahdollisesti germaaninen

Vilja on suomalainen naisen etunimi. Muinaissuomalaisena aikana se oli miehen nimi, mutta tuli 1800-luvun lopulla käyttöön naisen nimenä. Nimi johtuu ilmeisesti sanasta vilja, joka tärkeän viljelyskasviryhmän lisäksi tarkoittaa myös runsautta (esimerkiksi johdannaisessa viljalti). Toisaalta nimen alkuperä saattaa Suomessakin liittyä myös ruotsin ja muiden germaanisten kielten sanaan vilja, joka merkitsee tahtoa ja joka on Keski-Euroopassakin ollut käytössä miehen etunimenä

Suomalaisessa almanakassa nimi Vilja on ollut vuodesta 1951 lähtien. Aluksi nimipäivä oli 27. elokuuta, mutta vuonna 1995 se siirrettiin nykyiselle paikalleen 12. syyskuuta. 1900-luvun lopulta vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on annettu 1293 henkilölle, jotka kaikki ovat naisia.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 0 14
1900-19 0 25
1920-39 0 28
1940-59 0 30
1960-79 0 56
1980-99 0 385
2000-09 0 756
2010-14 0 600
Yhteensä 0 1894

Linkit