Nestori
kalenteri

Nestori
Nimipäivä
– suomenkielinen 26. helmikuuta
– ruotsinkielinen -
– ortodoksinen 27. lokakuuta
Muunnelmia Nestoor, Nesto
Ulkomaisia vastineita Nestorka, Nesja
Nimen alkuperä Nestor

Nestori on suomalainen miehen etunimi.

Nestori on suomalainen muunnos kreikkalaisperäisestä nimestä Nestor, joka merkitsee 'kotiin palannutta'. Kreikkalaisessa mytologiassa Nestor oli sankari, joka vielä vanhoilla päivillään osallistui Troijan sotaan ja antoi neuvoja nuoremmille sotureille. Tähän liittyen Nestor tai Nestori merkitsee kuvaannollisesti jonkin ammattikunnan piirissä olevaa kunniavanhusta.

Suomen almanakassa nimi oli 1706–1927 muodossa Nestor ja vuodesta 1929 lähtien se on ollut kirjoitusasussa Nestori. Nestorin nimipäivä on 26. helmikuuta. Ennen vuotta 2000 se oli kuitenkin karkausvuosina 27. helmikuuta, koska karkauspäivä oli 24. helmikuuta ja sen jälkeiset nimipäivät helmikuun lopussa siirtyivät karkausvuosina seuraavaan päivään.

Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan Nestori-nimen on Suomessa 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 3741 henkilöä.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 874 alle 5
1900-19 1028 0
1920-39 702 0
1940-59 375 0
1960-79 222 0
1980-99 719 0
2000-09 695 0
2010-14 393 0
Yhteensä 5008 alle 5

Linkit