Eila
kalenteri

Eila
Nimipäivä
– suomenkielinen 30. lokakuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 10. lokakuuta
Muunnelmia
Ulkomaisia vastineita
Nimen alkuperä mahdollisesti Elisabet, Aila tai Eileen

Eila on naisen etunimi. Nimi yleistyi Suomessa 1900-luvun alkupuolella ja esiintyy harvinaisena myös Saksassa. Nimen alkuperästä ei ole varmuutta. Sitä on arveltu Elisabet-nimen lyhentymäksi tai muunnokseksi alkujaan irlantilaisesta nimestä Eileen, joka pohjautuu kelttiläiseen miellyttävää tarkoittavaan sanaan, mutta nimen yleistymiseen ovat todennäköisesti vaikuttaneet myös muut sitä äänteellisesti muistuttavat nimet, kuten Aila.

Suomessa nimi Eila on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 38 943 henkilölle. Yli puolet heistä on syntynyt 1920- tai 1930-luvulla. Viime aikoina Eila on ollut harvinainen nimivalinta, mutta on ennustettu, että 2020-luvulla se tulee olemaan taas suosittu nimi. Eilan nimipäivä on 30. lokakuuta.

Väestörekisterikeskus

Syntymävuodet Miehiä Naisia
-1899 0 9
1900-19 0 1415
1920-39 0 19632
1940-59 0 15498
1960-79 0 1787
1980-99 0 384
2000-09 0 219
2010-14 0 174
Yhteensä 0 39118

Linkit